Rosvo levitti siivet, jotka olivat täynnä merkintöjä. Hän luki toisen toisensa jälkeen ja vilkaistessaan hopearenkaaseen — kullasta sen olisi pitänyt olla — hän näki nimen Arnaux.
— Arnaux! Mutta minähän olen kuullut sinusta, kaunokaiseni. Olipas onnenpotku, kun sain kiinni sinut! hän huudahti.
Hän sieppasi sanoman linnun pyrstöstä, kehi sen auki ja luki:
"Arnaux lähti Chicagosta tänä aamuna kello 4 ja on matkalla New
Yorkiin osallistuen kilpailuun, joka on järjestetty eri-ikäisille
kirjekyyhkyille."
— Yhdeksänsataa viisikymmentä kilometriä! Ja varovasti, melkeinpä kunnioittavasti kyyhkysvaras pisti räpyttelevän linnun pehmustettuun häkkiin. — Kyllähän minä tiedän, että on hyödytöntä pidättää sinua, mutta voin sentään saada sinusta jälkeläisiä, jotka perivät ominaisuutesi.
Arnaux teljettiin väljään ja mukavaan lakkaan muiden vankien seuraan.
Vaikka mies oli varas, hän oli kuitenkin viestikyyhkyjen ystävä.
Hän antoi vangilleen kaikkea, mikä suinkin edisti sen mukavuutta ja
turvallisuutta.
Kolme kuukautta hän piti Arnaux'ta häkissä. Aluksi se vain käveli kaiket päivät rautalanka-aitauksen edessä katsellen ylhäältä ja alhaalta pakotietä, mutta neljän kuukauden kuluttua se näytti luopuvan yrityksistään. Valpas vanginvartija ryhtyi nyt toteuttamaan suunnitelmansa toista osaa. Hän laski sisään nuoren, ujon kyyhkysneidon. Mutta se ei näyttänyt olevan Arnaux'n mieleinen; tämä ei viitsinyt olla edes kohtelias sille. Jonkin ajan kuluttua vanginvartija otti pois naaraan ja jätti Arnaux'n kuukaudeksi yksikseen.
Sitten se sai seurakseen toisen kyyhkysneidon, mutta silläkin oli yhtä huono menestys. Tätä jatkui vuoden verran — lumooja toisensa jälkeen ilmestyi häkkiin. Arnaux karkotti ne joko väkivalloin tai oli halveksivan välinpitämätön, ja aika ajoin entinen vapauden kaipuu palasi kahta voimakkaampana, niin että se syöksyi ylös ja alas pitkin verkkoaitausta tai hyökkäsi sitä vastaan koko voimallaan.
Kun sen siipisulat, jotka olivat täynnä merkintöjä, alkoivat sulkasadon aikoihin lähteä, vanginvartija talletti ne aarteinaan, ja sitä mukaa kuin uudet sulat kasvoivat tilalle, hän jäljensi niihin linnun maineteot.
Näin kului vähitellen kaksi vuotta, ja vanginvartija oli pannut Arnaux'n uuteen lakkaan ja antanut sen seuraksi uuden kyyhkyskaunottaren. Sattumalta se oli aivan saman näköinen kuin kotiin jäänyt uskoton puoliso. Arnaux jopa huomasi tulokkaan. Kerran vanginvartija oli näkevinään kuuluisan vankinsa osoittavan hiukan mielenkiintoa kaunotarta kohtaan, ja tämä oli aivan selvästi pesäntekopuuhissa. Otaksuen niiden päässeen täyteen yhteisymmärrykseen hän ensimmäisen kerran avasi vankilan oven ja päästi Arnaux'n vapaaksi. Lentelikö se empivänä? Epäilikö se? Ei, ei hetkeäkään. Heti kun luukku oli poissa ja tie auki, se ampaisi ulos, levitti ihmeelliset, maineikkaat siipensä ja suomatta ajatustakaan viimeiselle Kirkelleen syöksähti lentoon, pois vihatusta vankilasta — kauas pois.
5