— Hys!
Hehkuvat silmät välähtivät pöydän alla ja harmaa hahmo tuli esiin. Tyynesti se asteli permannon poikki ja liukui alimmaisen hirren alitse, siitä missä oli entisen perunakuopan aukko, ja katosi jäljettömiin.
Mikä se oli? Sairas poika ei tiennyt varmasti, mutta ilmeisesti se oli jokin hurja petoeläin. Hän oli täysin lamautunut ja vapisi pelosta.
Yön hän nukkui levottomasti vuoroin vaipuen levottomaan uneen, vuoroin hätkähtäen hereille ja ruveten taas etsimään hämärästä noita kammottavia silmiä ja isoa harmaata, liikkuvaa hahmoa. Aamulla hän epäili, että kaikki oli ollut vain kuumehouretta, mutta yritti silti jotenkuten sulkea kellarinaukkoa parilla halolla.
Vaikka sairaiden ruokahalu oli melkein olematon, he hillitsivät sitäkin, koska jäljellä oli enää vain palanen kanaa, ja Corney ilmeisesti otaksui heidän käyneen Ellertonien luona ja saaneen sieltä ruokaa riittämiin.
Kun kuume sinä yönä laski ja Thor makasi uupuneena, hän havahtui taas tuvasta kuuluvaan ääneen, kuulosti siltä kuin joku olisi murskannut luita. Hän katsoi ympärilleen ja näki pöydälle kavunneen ison eläimen häämöttävän pientä ikkunaa vasten. Thor karjaisi ja koetti heittää tungettelijaa kengällä. Otus loikkasi kevyesti maahan ja livahti tiehensä aukosta, joka ammotti taas avoimena.
Tällä kertaa hän tiesi, ettei se ollut unta, ja sen tiesivät tytötkin. Hekin olivat kuulleet äänen, ja lisäksi kana, heidän viimeinen ruoanrippusensa, oli tipotiessään.
Sinä päivänä Thor-rukka tuskin kykeni nousemaan vuoteesta. Sairaiden tyttöjen säälittävä valitus sai hänet kuitenkin liikkeelle. Lähteen luota hän löysi muutaman marjan ja jakoi ne toisten kanssa. Hän suoritti tavanmukaiset valmistelut horkan ja janon varalta, mutta ryhtyi vielä toisiinkin varokeinoihin. Vuoteensa viereen hän asetti vanhan atraimen, ainoan käyttökelpoisen aseen nyt kun pyssy oli käynyt hyödyttömäksi, sekä männyn juuresta tehdyn soihdun ja muutaman tulitikun. Hän tiesi nälkäisen pedon saapuvan uudestaan. Koska se ei enää löytäisi ruokaa, hänestä oli päivänselvää, että se kävisi käsiksi elävään saaliiseen, joka makasi täysin avuttomana.
Vielä kerran hän telkesi aukon haloilla, ja yö kului entiseen tapaan, kuitenkin ilman hurjaa vierasta. Sinä päivänä he saivat tyytyä jauhoihin ja veteen. Keittämiseen Thorin täytyi käyttää osa sulkulaitettaan. Loo yritti heikosti laskea leikkiä. Hän sanoi olevansa jo niin kevyt, että pystyi lentämään, mutta yrittäessään nousta jalkeille hän ei päässyt vuoteensa laitaa pitemmälle. Suoritettiin samat valmistelut kuin ennenkin, ja yö kului rauhallisesti, mutta varhain aamulla Thor heräsi taas veden loiskeeseen, ja siinä hänen vuoteensa vierellä olivat jälleen nuo hehkuvat silmät, suuri pää sekä harmaa vartalo, joka häämötti ikkunasta kajastavassa aamunkoitteessa.
Thor ponnisti kaikki voimansa päästääkseen kovan karjahduksen, mutta tuloksena oli vain heikko parahdus. Hän nousi vaivalloisesti ja huusi: