— Loo, Margat! Ilves on taas täällä!
— Jumala auttakoon sinua, me emme voi, kuului vastaus.
— Hys, tiehesi siitä!
Thor koetti taas karkottaa petoa. Se loikkasi ikkunan ääressä olevalle pöydälle ja ärjäisi vaarattoman pyssyn alla. Thor luuli sen aikovan hypätä lasin läpi, kun se kääntyi hetkeksi ikkunaan päin, mutta se pyörsikin ympäri ja tuijotti poikaan; hän erotti selvästi sen kiiluvat silmät.
Thor kohosi hitaasti vuoteen laidalle ja rukoili apua, sillä hän tunsi, että jommankumman henki oli nyt kysymyksessä. Hän raapaisi tulta ja sytytti juurisoihtunsa pidellen sitä vasemmassa kädessä. Oikealla hän tarttui vanhaan atraimeen ja aikoi ryhtyä taisteluun, mutta oli niin heikko, että hänen täytyi käyttää asetta sauvana.
Iso peto seisoi yhä pöydällä, mutta kyyristyi hiukan aivan kuin loikatakseen. Sen silmät hehkuivat punaisina soihdun valossa. Lyhyt häntä liikkui puolelta toiselle ja murina voimistui. Thorin polvet tärisivät vastakkain, mutta hän ojensi aseensa ja rynnisti voimattomasti kohti petoa. Se hypähti samassa, mutta ei hänen kimppuunsa, kuten hän ensin luuli — soihtu ja pojan pelottomuus olivat tehonneet eläimeen —, vaan hänen päänsä ylitse. Se putosi maahan hänen takanaan ja livahti heti vuoteen alle.
Thor oli pelastunut vain toistaiseksi. Hän sovitti soihdun seinänrakoon ja tarttui sitten atraimeen molemmin käsin. Hän tiesi nyt taistelevansa elämästään. Hän kuuli tyttöjen rukoilevan heikolla äänellä. Hän näki vain hehkuvat silmät vuoteen alla ja erotti pedon murinassa terävämmän sävyn sen valmistautuessa taisteluun. Suurin ponnistuksin hän tavoitti lujan jalansijan ja työnsi atraimen kaikin voimin vuoteen alle.
Se osui johonkin hirttä pehmeämpään; kuului hirvittävä murahdus. Poika heittäytyi koko painollaan atraimen varaan. Peto ponnisteli päästäkseen häneen käsiksi. Hän tunsi sen hampaiden ja kynsien raapivan aseen vartta, ja vastustuksesta huolimatta ilves pääsi lähemmäksi, sen voimakkaat käpälät ja kynnet tapailivat jo häntä. Thor ei jaksaisi pidättää sitä kauan. Hän ponnisti vielä kerran, voimia liikeni hitusen enemmän kuin edellisellä kerralla, peto horjahti, kuului murinaa, rusahdus ja vastus tuntui äkkiä väistyvän. Laho atrain oli äkkiä katkennut. Peto hypähti esiin, syöksyi häntä kohti, meni koskettamatta ohitse ja painui oikopäätä lattian poikki ja sitten ulos aukosta sen koommin palaamatta.
Thor kaatui vuoteelle ja menetti tajuntansa.
Tietämättä kuinka kauan oli maannut tajuttomana hän heräsi kirkkaaseen päivänvaloon kuullessaan äänekkään, hilpeän huudon: