— Mennään tiipiihin. Täällä on liian kuuma. Tulkaa sisään, herra
Clark, olkaa hyvä.
— Hm. Ei täällä sisällä ole paljoa viileämpi, vaikka onkin varjoa, huomautti vanha erämies. Teidän pitäisi kohottaa vaatteen toista reunaa, että sisään pääsisi raitista ilmaa.
— Niinkö, tekevätkö intiaanitkin niin?
— Eivätköhän vain tehne. He kääntelevät ja vääntelevät tiipiitään sinne ja tänne saadakseen sen mukavammaksi. Sen vuoksi se sitten onkin niin hyvä joka säällä. Siinä voi asua neljänkymmenen asteen pakkasessa ja toisaalta niin kuumassakin, että muualla on tukehtua, ja kuitenkin siinä on hyvä olla. Ei ole ainoatakaan toista ulkoilma-asumusta, jota voisi niin monella tavalla muodostella. Oikein kuumalla ilmalla se on kuin hämähäkki, jolla on hameet päällä ja joka sitten nostelee helmojaan, mutta tiipiissä täytyy tietää, minkälainen sää on tulossa. Monena kuumana yönä olen herännyt, kun joka puolelta ympäriltä on kuulunut täpp-täpp-täppiä yön pimeydessä, ja ihmetellyt, miksi skuoot ovat työhön nousseet, mutta he vain ovatkin nousseet laskemaan tiipiin liepeitä ja lyömään kaikkia nappuloita syvempään, ja joka kerta on vähintään tunnin päästä tullut kamala myrsky. Mistä he sen tiesivät, siitä minä en koskaan saanut selkoa. Eräs vanha akka väitti suden siitä ilmoittaneen, ja se saattoikin olla totta, sillä ne vähän muuttavat laulun laatuaan, kun on paha ilma tulossa. Toinen sanoi, että kukat näyttivät niin kummallisilta auringonlaskussa, ja eräällä oli ollut paha uni. Ehkä he olivat kaikkikin oikeassa; pienten seikkojen tarkastelemisesta sen voi huomata.
— Eivätkö intiaanit koskaan erehdy? kysyi Pikku Majava.
— Joskus kyllä, mutta eivät likimainkaan niin usein kuin valkoinen.
— Minä muistan erään taiteilijan taikka valokuvaajan. Hän tuli kylään masiinoineen ja otti kuvan muutamasta pienistä tiipiistä. Minä silloin sanoin: "Miksette pyydä Sonni-vasikan skuoota panemaan pystyyn heidän isoa tiipiitään? Se vasta olisi katsomisen arvoinen." Hän saikin vähän aikaa tinkailtuaan skuoon pystyttämään sen kolmesta dollarista. Saatte uskoa, että se oli komea — aivan punaiseksi maalattu ja viheriäisiä ja keltaisia eläimiä ja lintuja ja päänahkoja aivan täynnä. Valokuvaaja sitä katseli silmät pystyssä.
Hän otti siitä ensin muutamia kuvia ja rupesi sitten yhtä kädellä tekemään, jotta saisi väritkin, ja siinä hänellä olisikin ollut täysi työ, se on varmaa, mutta juuri kun hän oli alkuun päässyt, se vanha skuoo hyppäsi purkamaan tiipiitä. Taiteilija huutamaan, että antaisivat sen olla, sanoi maksaneensa, että se olisi pystyssä ja että kauppa kuin kauppa. Mutta vanha skuoo vain soitti suutaan ja hosui länttä kohti. Yhtäkkiä he saivatkin koko komeuden puretuksi ja kokoon käärityksi, vaikka taiteilija kiroili kuin lehmipainen. Oli hyvin kaunis päivä, vaikka kamalan kuuma, mutta ennen kuin oli viisi minuuttia kulunut, nousi läntiselle taivaalle pieni pilvi, ja kymmenen minuutin kuluttua tuli kiljuen oikein pyörremyrsky, joka kulki koko kylän läpi ja repi jokaisen vähänkin suuremman tiipiin. Se punainenkin olisi varmaan ollut tuhon oma, ellei vanha skuoo olisi ollut niin viisas.
Kalebin vihjeiden mukaan kohotettiin vaatteen lievettä hieman tuulen puolelta ja suojan puolelta paljon enemmän. Tämä muutti tiipiin tukahduttavasta saunasta viileäksi asumukseksi.
— Ja jos tahdotte tietää, mistä tuulee, kun tuulta on vähän, niin kastakaa näin sormenne ja nostakaa se ilmaan. Tuulen puoli tuntuu heti viileämmältä, ja sen mukaan voitte sitten sovittaa savulappunne.