— Kuules nyt, isä, se olisi ollut sinulle oikeus ja kohtuus, jos olisit saanut luodin lävitsesi. Minä vallan tulen kipeäksi, kun sinä noin lennät Kalebin silmille. Ei hän tätä tulta tehnyt; minä ja Jan sen teimme, ja kyllä se sammutetaan. Sinä vihaat Kalebia, vaikkei hän ole koskaan tehnyt sinulle pahaa. Sinä lennät hänen silmilleen aivan samoin kuin de Neuvillen mummo sinun silmillesi, kun ensin oli saanut tavarat hyvään talteen. Sinun pitäisi hävetä. Kun ei voi todistaa, niin on parasta pitää suunsa kiinni.
Raften vähän hölmistyi tämän purkauksen vuoksi, varsinkin kun hän huomasi seuran olevan häntä vastaan. Hän oli usein nauranut sitä, että de Neuvillen mummo häntä niin kiukkuisesti vihasi, vaikkei hän ollut muuta kuin auttanut eukkoa. Hänen päähänsä ei ollut koskaan pälkähtänyt, että hän menetteli samalla tavalla. Useimmat miehet olisivat raivostuneet, jos heidän poikansa olisi osoittanut sellaista kunnioituksen puutetta, mutta Raften ei ollut liian herkkätunteinen enempää kuin pelkurimainenkaan. Kun hän oli hämmästyksen ensi purkauksen voittanut, niin ei hän Samista muuta ajatellut kuin: — Eikös ole häpeämättömän rohkea! Niinhän hän puhuu kuin lakimies ja iskee vasten taulua kuin paras tappelija; minä taidankin panna hänet lakia lukemaan, ja hampaan kiskominen jääköön sikseen.
Myrsky oli nyt asettunut, sillä Kalebin kiukku oli lyhyttä ja rajua lajia, ja Raften kääntyi takaisin siveellisen tappion kärsineenä miehenä ja murahti mennessään: — Katsokaa, että tuo tuli sammutetaan kunnolla. Teidän pitäisi jok'ainoan olla vuoteessa nukkumassa, niin kuin säädyllisten ihmisten ainakin.
— Onkos isä sitten säädyllinen? letkautti Sam.
Raften kääntyi pois välittämättä tästä sen enempää kuin Guinkaan kimakasta yrityksestä pistää väliin erinäisiä seikkoja omasta tärkeydestään pesukarhun metsästyksessä — "jos minua ei olisi ollut, niin ei niillä olisi ollut kirvestä mukana, herra Raften" — mutta William oli kadonnut.
Pojat sammuttivat tulen huolellisesti ja kulkivat leiriin jotenkin hiljaisina miehinä. Sam ja Jan kantoivat pesukarhua korennossa välissään, ja ennen kuin oli tiipiihin saavuttu, he olivat yhtä mieltä siitä, että kyllä se painoi ainakin neljäkymmentä kiloa.
Kaleb erosi heistä, ja he menivät kaikki paikalla maata ja nukkuivat väsyneen retkeilijän unta.
XXIII
BANSHII-VALITUS JA SE KAUHEA YÖKULKURI
Seuraavana päivänä pesukarhun nahkaa nylkiessään Sam ja Jan perusteellisesti keskustelivat edellisen yön ikävästä tapauksesta ja päättivät, että olisi parasta olla juttelematta siitä Kalebin kanssa, ellei hän ottaisi asiaa puheeksi. Guitakin varoitettiin.