— Nyt se ajaa jotakin, sanoi Kaleb, — ja nyt saalis on noussut puuhun, kun koira alkoi kimakasti kiljahdella.
— Kelpo vanha koira, se on ajanut banshiin puuhun, huusi Jan ja hyökkäsi ulos pimeyteen. Muut perässä. Turkki tavattiin haukkumassa ja raapimassa suuren kaltevan pyökin luona, mutta ei voitu saada minkäänlaista vihiä siitä, mikä puussa oleva eläin mahtoi olla.
— Kuinka se tavallisesti haukkuu banshiita? kysyi Tikka saamatta kuitenkaan tyydyttävää vastausta. Ja ihmetellen, miksi Turkki mahtoi niin suuresti välittää pienestä äännähdyksestä, mutta ei vähääkään aivan kamalasta rääkäyksestä, he palasivat tiipiihin.
Seuraavana päivänä Jan löysi mullasta läheltä tiipiitä tavallisen kissan jäljet ja arvasi, että siinä oli se yökulkuri, jonka koira oli kuullut ja ajanut puuhun. Tuuli oli yhä kova, ja jälkiä tutkistellessaan Jan ensi kerran kuuli sen kamalan rääkäyksen täydessä päivän valossa. Kova se kieltämättä oli, vaikkei yhtä kamala kuin yöllä, ja ylöspäin tähytessään Jan näki kaksi isoa oksaa, jotka olivat ristissä ja hankasivat toisiaan vastaan, kun tuli kova tuulenpuuska. Tämä oli se banshii, joka oli valittanut ja pelottanut kaikkia muita paitsi koiraa. Koiran terävät, valppaat, turmeltumattomat aistimet olivat aivan oikein arvostelleet äänen kahden oksan hankaamiseksi kovassa tuulessa, mutta sen hiljaisen ja pehmeän äännähdyksen, jonka kulkukissa oli päästänyt, se oli yhtä sattuvasti arvostellut ja kiivaasti ajanut sitä takaa.
Gui oli ainoa, joka ei vakuuttunut asiasta. Hän piti kiinni karhuluuloistaan.
Myöhemmin yöllä Gui herätti molemmat päälliköt. — Kuulkaas, Sam — Sam, Jan — Jan — Jan, nouskaa ylös; se iso karhu on taas liikkeellä. Minä sanoin, että täällä on karhu, mutta te ette tahtoneet uskoa.
Ulkoa kuului kovanlaista pureskelevaa ääntä ja silloin tällöin möyryä tai ärinää.
— Kyllä siellä varmaan on jotakin, Sam. — Kunpa Turkki ja Kaleb nyt olisivat täällä.
Pojat raottivat vähän ovea ja kurkistivat ulos. Tähtien hämärässä valossa siellä häämötti valtava musta eläin, joka etsiskeli ruoan tähteitä ja kaivoi roskakuoppaan haudattuja tölkkejä. Kaikki epäilykset hälvenivät. Gui oli jälleen saavuttanut riemuvoiton, ja hän olisi kyllä täydesti lausunut julki tunteensa, ellei olisi pelännyt ulkopuolella olevaa hirviötä.
— Mitähän tässä pitäisi tehdä?