— No minä tiedän paikan, johon ei ole kuuttatoistakaan kilometriä, ja siellä on kaikenlaisia metsän eläimiä — niitä on sadoittain.
— Sinäkö? Johan nyt jotakin. Onko se totta!
— Tiedän kuin tiedänkin, ja kerron sinulle, jos lupaat, ettet koskaan puhu kenellekään.
— No kaikkea tässä!
— Kuule, minulle juuri äsken sattui siellä seikkailu ilveksen kanssa, ja jos sinä tulet ja otat pyssyn mukaasi, niin saamme sen.
Sitten Jan kertoi kaiken, mitä hänelle oli tapahtunut, ja asia vielä parani hänen kertoessaan. Veljeen tämä teki niin voimakkaan vaikutuksen, että hän seuraavana lauantaina lähti matkaan Janin opastamana.
Janin ei vähääkään tehnyt mieli kertoa pilkalliselle arkiselle veljelleen kaikkia niitä iloja ja suruja, joita hänellä oli Glenjanissa ollut, mutta kun hänen nyt oli pakko opastaa tätä, niin hän hyvin halukkaasti näytteli taitavan oppaan osaa. Tarpeetonta varovaisuutta noudattaen hän ensin johti veljeään väärään suuntaan ja koetti sitten, vaikka turhaan, uuden kerran pakottaa hänet lupaamaan, että hän olisi vaiti, minkä jälkeen hän poikkesi toiseen suuntaan, osoitti etäistä puuta ja sanoi niin suurta tärkeyttä teeskennellen kuin taisi: — Kymmenen askelen päässä tuosta alkaa polku, joka vie salaiseen laaksoon. Useiden muiden samanlaisten menojen jälkeen he olivat lähellä Glenin suuta, kun pensaista ilmestyi raskasta taakkaa kantaen mies. Kun hän tuli lähelle, näki Jan suureksi harmikseen, että hän kantoi ilvestä — niin, epäilemättä juuri hänen ilvestään.
He ahdistivat miestä kiihkeillä kysymyksillä. Hän kertoi ampuneensa ilveksen jo edellisenä päivänä. Se oli viime viikon, ehkä jo kauemminkin, kuljeskellut Kernoren haassa; luultavasti se oli näille seuduille eksynyt jostakin pohjan puolesta.
Tämä kaikki oli Janin mielestä erikoisen kiintoisaa, mutta siinä oli samalla paha soraääni. Ilmeisestikin tämä mies piti Gleniä — hänen Gleniään — tavallisena hyvin tunnettuna hakana — ehkäpä maatilaansa kuuluvana — eikä ollenkaan niin salaperäisenä kuin Jan.
Ilves oli suuri ja kaunis. Naamajuoviensa ja avoimien keltaisten silmiensä vuoksi sen ulkonäkö oli omituisen hurja ja tiikerimäinen. Kaikki tämä vaikutti voimakkaasti Janin romanttiseen mieleen.