Raften naurahteli, luki setelit ja sanoi: "Kaikki ovat!" Eikä Kaleb vielä tänä päivänäkään tiedä, että se omaisuus, joka hänellä sinä päivänä oli kädessään, oli paljasta arvotonta paperia.
Kun vanha erämies viikkoa myöhemmin yksinään valmisti illallistaan, kolkutti joku hiljaa ovelle.
— Sisään!
Nainen astui sisään. Turkki oli hyökännyt muristen ylös, mutta heilutti nyt häntäänsä, ja kun nainen kohotti harsoaan, niin Kaleb tunsi Saryannin.
— Mitä sinä tahdot? kysyi Kaleb vihaisesti.
— Ei se ollut minun syyni, isä, te tiedätte kyllä, ettei ollut. Ja nyt hän on hylännyt minut ikipäiviksi. Hän kertoi lyhyesti surullisen elämänkertansa. Dick oli nainut hänet talon mutta ei hänen itsensä vuoksi, ja kun talo oli menetetty, ei enää huolinut vaimostakaan. Hän oli viettänyt huonoa elämää, "paljon huonompaa kuin kukaan saattoi aavistaakaan", ja nyt hän oli suorin sanoin ilmoittanut vaimolleen, että tämä sai mennä sen pitkän tien.
Kalebin kuuma kiukku ei koskaan kestänyt kuin viisi minuuttia. Hän epäilemättä tiesi, että juttu oli tosi, sillä entinen järjestys saatettiin talossa voimaan, ja Saryannin taloutta hoitaessa vanhus vietti huoletonta elämää kuolemaansa saakka.
Pogue katosi; ihmiset sanoivat hänen menneen Yhdysvaltoihin. Nelisormista maankiertäjää ei sen koommin kuulunut, ei näkynyt, ja näihin aikoihin suuret varkaudet ja ryöstöt seudulla lakkasivat. Kolme vuotta myöhemmin saatiin kuulla, että kaksi rosvoa oli ammuttu heidän paetessaan amerikkalaisesta vankilasta. Toinen heistä epäilemättä oli Dick Pogue, ja toinen kuvattiin isoksi mustaksi mieheksi, jolla oikeassa kädessään oli vain neljä sormea.