— Emme; et sinä liioin eikä kukaan muukaan, vastattiin siihen melkeinpä halveksivasti.
— Voinpa. Mitatkaa sen etukäpälän jäljen pituus, kertokaa tämä luku kahdeksalla, niin saatte olkain korkeuden. Koettakaapa, niin saatte nähdä. Pienen koiran jälki on 5,8 cm ja korkeus 45 cm:n vaiheilla, lammaskoira, jolla on 7,5 cm:n jälki, on 58 cm korkea ja suuri koira jonka jälki on 10 cm, 75-80 cm korkea.
— Minä lyön vetoa, että minä näyttelyssä näin koiran, joka tekisi tenän, intti Sam. — Se oli yhtä pitkä kuin minun kaksi käsivarttani, ja käpälät sillä oli kuin nuorella karhulla, mutta ei se ollut tiiltä korkeampi. Se oli melkein kuin perhosen toukka, paitsi että jalkoja oli vain neljä, yksi pari aivan kummassakin päässä. Ne olivat niin kaukana toisistaan, ettei se voinut kulkea tasajalkaa. Se oli kuin piirongin alla kasvanut. Minun mielestäni niin kovin lyhyitä jalkoja olisi pitänyt antaa enemmän. Yksi rivi keskellä olisi ollut kohtuullista.
— Niin, kyllä minä tunnen sen rakin. Se on mäyräkoira. Mutta ei epämuodostuneita voi lukuun ottaa; ei muuta kuin tavallisia koiria. Ja tämä sääntö sopii kesyttömiinkin eläimiin — nimittäin susiin ja kettuihinkin ja muihin eläimiin. Aihetta sitten muuttaen Majava jatkoi:
— Voitteko varjosta sanoa, kuinka korkea puu on?
- Sitä emme ole koskaan ajatelleet. Kuinka se käy päinsä?
— Odottakaa, kunnes oma varjonne on yhtä pitkä kuin te itsekin — nimittäin kahdeksan aikaan aamulla ja neljän aikaan iltapäivällä — sitten mitatkaa puun varjon pituus. Silloin on puukin yhtä pitkä kuin sen varjo.
— Jos sillä tavalla mittaa, niin siihenhän kuluu koko päivä, eikä voi mitata metsässä eikä pilvisenä päivänä. Kyllä minä sitten mieluummin arvaan, virkkoi Musta Haukka.
— Minä lyön päänahkani vetoa, että minä tiedän tuon puun korkeuden kiipeämättä siihen ja osaan tarkempaan kuin te arvaamalla, sanoi Pikku Majava.
— Ei, en minä lyö päänahkaani vetoa tuommoisen vuoksi — mutta pannaan vetoa astianpesuvuoro.