— Kunpa minäkin tietäisin. Enkö minä saa ottaa joitakin munia ja viedä kotiin?
— Ei käy laatuun; isä sanoi, että ellen ota niitä enempää, hän lainaa minulle pyssynsä, että saan ampua jäniksiä.
— Mitä? Onko täällä jäniksiä?
— Luultavasti. Ainakin sain viime talvena kolme.
— Mutta tarkoitan, että onko nyt, tiukkasi Jan ilmeisesti pettyneenä.
— Ei niiden kimppuun ole helppo nyt päästä, mutta voimmehan koettaa. Jonakin päivänä, kun kaikki työt on tehty, pyydän isältä pyssyä.
"Kun kaikki työt on tehty", oli Raftenin talossa suosittu sananparsi. Kun näet tahdottiin lykätä jokin asia määräämättömään aikaan, se kuului niin myöntyvältä, mutta todellisuudessa merkitsi peräti muuta.
Sam avasi kaappipöydän alemman oven ja otti sieltä muutamia kynnettäessä löydettyjä kivisiä nuolenkärkiä, yhden majavan hampaan, joka oli siirtokunnan alkuajoilta, ja sangen huonosti täytetyn pöllön. Jan syttyi ilmiliekkeihin nämä kallisarvoiset esineet nähdessään. "Ohhoh!" — muuta hän ei saanut suustaan. Sam oli kovin hyvillään huomatessaan, kuinka syvän vaikutuksen perheen aarteet tekivät vieraaseen, ja sanoi selitykseksi: — Isä sen ampui navetan katolta ja palkkalainen täytti.
Pojat alkoivat nyt tulla hyvin toimeen toistensa kanssa. Pitkin päivää he uskoivat toisilleen salaisuuksia tavatessaan kesken askareita. Huolimatta pitkistä keskeytyksistä he alkoivat tulla niin hyviksi ystäviksi, että Sam illallisen jälkeen sanoi:
— Kuules, Jan, nyt minä näytän sinulle jotakin, mutta sinun pitää luvata, ettet koskaan sano kenellekään — taikka jukopliut!