"Ota koivuntuohta palanen, niin kuivaa kuin mahdollista, joku kuiva karahka ota puista kasvavista. Jokunen männynoksa vielä, jotta kattilan kiehumaan saat, niin oiva sulla on nuotio ja valossa hohtaa maat."
— Kuka on Neuvillen mummo?
— Kah, se vanha noita-akka, joka asuu alhaalla puron mutkassa.
— Mitä? Onko hänellä tyttärentytär, jonka nimi on Biddy? kysyi Jan äkkiä muistaen, että hänen muinainen liittolaisensa oli kotoisin tästä osasta Sangeria.
— Hohoh! Tottakai on! Ja aika lunttu onkin — juo kuin kala ja puhuu joka ihmisen puolikuolleeksi kertoen siitä ajasta, jonka hän oli Bonnertonissa. Saa joka postissa kirjeen, jossa häntä vaaditaan tulemaan takaisin ja kyläilemään vähän kauemmin.
— Eikös tämä ole somaa, sanoi Jan istuessaan wigwamissa kuusenoksakimpulla.
— Ei paremmasta väliä, tuumi Sam istuimeltaan tulen toiselta puolelta. — Mutta kuules, Jan, älä lisää puita tuleen; täällä alkaa olla jo hieman lämmin, ja tuossa savutorvessa näyttää olevan vähän vikaa — taitaa olla nuohoamisen tarpeessa. Sitä ei varmaan ole äskettäin nuohottukaan — ainakaan minun muistini aikana.
Tuli leimusi ja savua karttui. Vähän siitä ensin meni mäellekin majan huipussa olevasta savureiästä, mutta sitten tuntui savu päättelevän, että koko savureikä oli sulaa erehdystä, eikä sen koommin suostunut sitä ensinkään käyttämään. Osa pyrki pihalle raoista, ja ovesta sitä tuprutti ulos vahvalti, mutta suurin osa näytti tyytyvän jäämään wigwamin sisään, niin että minuutin kuluttua ja pikemminkin pojat hyökkäsivät ulos. Silmistä tihkui savukyyneliä, ja he olivat hyvin masentuneita ja noloja.
— Minusta näyttää, huomautti Sam, — että sekoitimme reiät. Ovi olisi pitänyt olla yläpäässä, koska savu mieluummin menee siitä. Sitten ehkä olisimme saaneet olla siltä rauhassa.
— Intiaanit saavat sen vetämään, sanoi Jan. — Pitäisipä valkoisen metsästäjänkin siis osata se taito.