— Jaha, sanoi Kaleb Janille yhä puhuen, — se pitkä nuora, jolla salot on yhteen sidottu, pujotetaan sisäpuolelta alas maahan ja kiinnitetään lujasti paaluun, joka tekee ankkurin virkaa, ja sitä paitsi peitteen syrjät naulataan ympäriinsä maahan kiinni nappuloilla.
— Kuinka saadaan savu menemään ulos? oli Samin seuraava kysymys.
— Lappuja käännetään salkojen paikkaa muuttaen, niin että ne ovat myötätuuleen. Se vetää parhaiten.
— Entä kuinka ovi suljetaan?
— Toiset vain antavat reunain painua päällekkäin, mutta hyvässä tiipiissä on ovi tehty samasta aineesta kuin peittokin, närekehälle kireälle kiinnitetty ja paulanappulalla käännettävä.
Tämä näytti selittävän loputkin. Niinpä Jan käänsi huolellisesti kokoon likaisen paperin piirroksineen, pisti sen taskuunsa, sanoi "kiitoksia paljon" ja lähti sitten astelemaan pois. Kun pojat sanoivat "hyvästi", Kaleb ei vastannut mitään, mutta heidän lähdettyään hän kääntyi ympäri ja kysyi:
— Missä teidän leirinne on?
— Raftenin suossa, kummulla puron reunassa.
— Hm, ehkä minä tulen teitä joskus katsomaan.
— Sepä hyvä, huudahti Sam. — Tulkaa vain rastittua polkua pensasaidalta.