— Kyllä, Jan. He menevät puotiin ja ostavat pakettivärejä juuri niin kuin mekin.
— Mutta ennen kuin ostovärejä oli, eivätkö he saaneet metsästä väriaineita?
— Saivat tietenkin. Hyvä Jumala on antanut metsän kasvattaa kaikkea, mitä ihminen on suinkin tarvinnut.
— Niin, mutta mitkä ovat ne kasvit?
— Eri tarpeisiin eri kasveja.
— Niin, mutta mitä ne ovat? Nähden sitten, ettei yleisistä kysymyksistä ollut apua, hän alkoi tiedustella yksityiskohtia.
— Millä he maalasivat piikkisian piikit keltaisiksi, ennen kuin oli ostovärejä?
— Kas, sehän on soma keltainen kasvi, joka kukkii nurmilla ja aitovierissä lehtien lähdön aikaan. Minä sanon sitä keltaruohoksi, toiset kultapiiskuksi. Ne keittävät piikit ja kukat samassa vedessä. Tuossa on villaa, joka on värjätty sillä tavalla.
— Entä millä punaista? kysyi Jan muistiin kirjoittaen.
— Ei niillä ollut mitään oikein hyvää punaväriä. Jonkinlaista punaa he saivat keittämällä marjamehua, ja enkös minä kerran nähnytkin vanhan intiaanivaimon tekevän oikein kaunista punaista, kun ensin keitti piikit keltaisessa ja sitten punaisessa.