Ihminen on kaikkina aikoina tuntenut keväällä muuttohalua, vaikkei se tapana olisikaan. Sitä noudattaen hän joko on siirtynyt johonkin toiseen seutuun, taikka ainakin perusteellisesti elämänlaatuaan muuttanut. Useimmat erämiehet, jotka viettivät talvensa Adirondackissa, lähtivät kevään tullen tukkijoille ansiolle; toiset, joilla oli perheet ja vakinainen koti, lähtivät istuttamaan perunoita ja kalastamaan verkoilla. Rolfilla ja Kuonabilla ei ollut kumpaakaan tietä, mutta saman vaiston yllytyksestä he nyt päättivät lähteä Warreniin turkiksiaan myymään.
Kuonab halusi tupakkaa — ja vaihtelua.
Rolf halusi pyssyä ja käyntiä Van Trumperissa — ja vaihtelua.
Kesäkuun 1 p. siis näki heidät kaikin kanuussa. Kuonab istui perässä viilettämässä, Skookum kokassa hau-vauta hätiköiden, ja matkan määränä oli suuri Warrenin kaupunki: yksi kauppapuoti ja kolme taloa, sangen kaukana toisistaan.
Joissa oli jalosti vettä, ja kun he syksyllä olivat kirveillään raivanneet väylän, niin saattoivat he nyt ilman pysäystä laskea Jesup-joen ja yöksi majautua Hudsonin rannalle, kokonaista viidenkolmatta mailin päässä mökistään.
Pohjoista kohti lentävät pitkät juovamaiset kyyhkysparvet olivat yleisimmät elämän muodot. Mutta rannalla piikkisika ja joessa karhu herättivät Skookumissa vallan mahdottoman innostuksen ja uhmaavan urhoollisuuden, jota sen täytyi hillitä.
Kolmannen päivän iltana he laskivat Warrenin rantaan, ja kauppias, jättäen joukon maleksijoita, lausui heille sydämelliset tervetuliaiset ja tuli heitä vastaan.
"Hyvää päivää, poikani. No mutta, kylläpä sinä olet kasvanut."
Niin hän olikin. Ei Rolf ollut sitä huomannut, sen enempää kuin Kuonabkaan, mutta nyt he olivat jotenkin saman mittaiset. "No, entä kuinka luonnisti pyynti? — Ahaa, oikeinpa paremmanpuolisesti!" huomasi kauppias, kun kumpikin laski turkismyttynsä hänen tiskilleen. "Tämähän on jotain, nyt on saatava ryypyt pohjaksi"; mutta jonkun verran kauppias nolostui, kun kumpikin erämies kielsi. Se oli hänelle pettymyskin, sillä kielto merkitsi, että he saisivat nahkoistaan paljoa paremmat hinnat. Mutta hän salasi mielipahansa ja touhuili edelleen: "Nyt ainakin saan sinulle myydä parhaan pyssyn, mitä on koko maassa", ja Rolfin kasvoista hän huomasi, että siitä kaupasta tulisi nyt tosi.
Alkoi sitten nahkain hinnottelu, ja kaupanhierominen tietysti tapahtui ovelan jenkkipojan ja kauppiaan kesken. Intiani seisoi vierastellen syrjässä, mutta merkitsevillä nykäyksillä ja katseilla hän siitä huolimatta antoi apuaan.