"Kas niin", sanoi Warren, kun näädät oli eroteltu ja ladottu riviin, "kolmekymmentä näädännahkaa — vähän haaleita ne ovat — kolme dollaria viisikymmentä senttiä kappaleelta, taikka olkoon neljä dollaria, ei kitsastella." Rolf vilkasi Kuonabiin, joka kauppiaan huomaamatta pudisti päätään, ojensi ulos oikeata kättään, kämmenpuoli ylöspäin, ja sitten äkkinykäyksellä kohotti sitä pari tuumaa.
Rolf sukkelaan käsitti viittauksen ja sanoi: "Haaleitako, johan nyt. Nehän ovat priima tummia jok'ikinen." Kuonab levitti sormensa hajalleen, pystyyn kaikki viisi, ja Rolf jatkoi: "Ne maksavat viisi dollaria kukin, ei senttiäkään sen alle."
"Hyh hyh!" älähti kauppias, "etpä muistakkaan, että nahkat ovat kovin vaarallista tavaraa: muistappas home ja koit ja markkinat, sattuu niin paljon vahingoita. Mutta olkoon teidän mieliksenne; viisi kappaleelta. Tuossa on oiva mustan ketun nahka; sen arvo on neljäkymmentä dollaria."
"Niinpä luulisi", sanoi Rolf, kun Kuonab teki liikkeen, ikäänkuin heittäen pivollisen hiekkaa oikealla kädellään, joka merkitsi "hylkää."
He olivat jo ennen keskustelleet sen ketunnahkan arvosta ja Rolf sanoi: "Kuulkaas, minäpä tiedän, että mustan ketun nahkasta on saatu kaksikinsataa dollaria."
"Missä niin?"
"Alhaalla Stamfordissa."
"Niin, mutta sepä onkin jo lähellä New Yorkia."
"Niin tietenkin, mutta New Yorkiin kai tekin lähetätte nahkanne?"
"Kyllä, kyllä, mutta mitäs se maksaa, ennenkuin ne siellä ovat?"