"Ah, tiäränks mnää?"
"Noh, näettehän te, että Kuonab tietää mitä tekee."
"Jah."
"No hyvä, antakaa hänen tehdä. Hän taikka minä makaamme lapsen luona; ei hänellä ole mitään hätää." Ja Rolf ajatteli, mitä katalaa hän pirtissä oli nähnyt vuoteissa ryömivän.
Rolf luotti paljonkin intianin rohtotaitoon, mutta vielä enemmän hän luotti oman äitinsä neuvoon. Hän oli päättänyt antaa Annettelle kininin, mutta oli kuitenkin kahden vaiheilla, saattoiko hän asiaan sekaantua. Vihdoin hän sanoi: "Nyt on jo kylläksi viileätä; minä asetan nämä ohuet uutimet hänen vuoteensa ympärille."
"Ugh, hyvä!" mutta punainen mies jäi siihen istumaan, hänen niitä asetellessaankin.
"Ei sinun tarvitse enää olla täällä, kyllä minä jään vartijaksi, Kuonab."
"Annan pian enemmän rohtoa," vastasi intiani, saattaen Rolfin uuteen pulaan. Hän siis muutti juontaan. "Etkö tahtoisi ottaa tätä pyytä ja keittää siitä liemiruokaa. Minä olen käsilläni pidellyt myrkyllistä köynnöstä, enkä uskalla siihen koskea."
"Jahaa, mut se onki mnuun tehtäväni. Antakaa se mnuull vaan." Ja lihava äiti laski kiireisesti nuorimman lapsensa kätkyeeseen ja alkoi touhuten ryhtyä keittopuuhiin.
"Taaskin tuli tenä", ajatteli Rolf, mutta jenkkiläisäly keksi keinon. Hän tunnusteli toisella kädellään maljaa, jossa oli käärmeenjuuri-teetä. Se oli haaleata. "Annatko sinä sen kuumana vaiko kylmänä, Kuonab?"