"Kuumana."
"Minä vien sen sisälle ja lämmitän." Hän teki niin ja ajatteli mennessään: "Kun Kuonab ei salli minun antaa kuorta, niin antakoon itse." Hämärässä keittiössä hänen oli helppo kaataa teehen kenenkään huomaamatta kininimehua. Sitten hän lämmitti teen ja vei sen ulos, jonka jälkeen Kuonab itse antoi sen sairaalle lapselle.
Makuuajan lähestyessä sairas, kuullessaan intianin lupaavan nukkua hänen luonaan, sanoi heikolla äänellä: "Äiti, äiti", ja kuiskasi äitinsä korvaan: "Minä tahdon Rolfin."
Rolf levitti peittonsa lapsen vuoteen viereen ja nukkui kevyttä unta. Kerran tai kahdesti hän nousi Annettea katsomaan. Tämä unessaan liikahti, mutta ei kuitenkaan herännyt. Rolf katsoi, että sääskiharso oli paikallaan, ja nukkui sitten aamuun asti.
Lapsi oli aamulla kieltämättä paljoa parempi. Ensimäinen hyvä oire oli, että ruoka rupesi paremmin maittamaan, ja sepelpyy sai täyttää luomisensa tarkotuksen. Käärmejuuri ja kinini tehosivat jalosti, ja lapsi parani siitä pitäen nopeaan. Äiti luonnollisesti halusi saada lapsensa takaisin huoneeseen. Se oli selvää, että hänen täytyi pikapuoliin muuttaa. Sitä pidettiin välttämättömänä pahana, että noita ruskeita iljetyksiä aina piti olla vuoteessa.
Mutta Rolf ajatteli toisin. Hän tiesi, mitä hänen äitinsä olisi ajatellut ja tehnyt. Siitä seurasi uusi matka Warreniin ja hän toi sieltä väkevästi löyhkäävää öljyä, jota niihin aikoihin sanottiin "maaöljyksi", — se oli raakaa petrolia. Kun sitä oli valettu kaikkiin sängyn rakoihin ja seinänrakoihinkin vuoteen ääressä, niin se suuressa määrin vähensi, melkeinpä hävitti sen "ruton, joka pimeässä kulkee".
Kuonab sillä välin oli kelpo vastaanoton hyvitykseksi tehnyt ahkerasti maatyötä. Mutta kun viikko oli kulunut, niin hän alkoi osottaa levottomuuden oireita. "Meillä on rahoja kylliksi, Nibowaka, miksi viivymme?"
Rolf paraillaan nosti kaivosta sangolla vettä. Hän laski sangon kaivon partaalle, katsoi kaivoon ja sanoi hitaasti: "Enpä tiedä". Mutta jos oikeata syytä olisi etsitty, niin se olisi ollut se, että tämä oli ainoa kotoinen piiri, minkä hän tunsi. Heimotunne häntä pidätti, ja pian huomattiin, että juuri sama tunne se yllytti Kuonabia matkaan.
"Minä olen kuullut", sanoi intiani, "että heimoani vielä asuu Canadassa, Rouse Pointin takana. Tahtoisin käydä heitä katsomassa. Punakuussa (elokuussa) tulen takaisin".
He siis vuokrasivat pienen kanuun, ja eräänä kirkkaana aamuna Kuonab lähti sillä taipaleelle, Skookum keulassa; lähti melomaan lähes 120 mailin matkaa George-järven ja Champlain-järven tyyntä pintaa. Kanuu loittoni mustaksi pisteeksi järven pinnalla; häipyi hitaasti näkymättömiin, kunnes näkyi vain välähtelevä mela, ja vihdoin sekin katosi niemen taa.