"En, vaan erämiestoveriani; hän on intiani." Hetken vaiettuaan hän sitten lisäsi: "Ette suinkaan halua lähteä kärpäsaikana, vai kuinka?"
"En, haluan olla rauhassa. Mutta elokuun ensi päivän jälkeen koska tahansa."
"Minun täytyy auttaa Van Trumperia elonkorjuussa; siihen menee melkein koko elokuu."
Hänen puhuessaan nuori asianajaja nopeaan muodosti käsityksensä ja sanoi itsekseen: "Tuo on minun miehiäni."
Ja päätettiin sitten, ennenkun he erosivat, että Rolf saapuisi Albanyyn Kuonabin keralla heti kun hän elokuussa saattoi palata, kuvernörin poikaa erämetsissä käyttääkseen.
[LV.]
Bill pelastetaan.
Kolmen päivän kuluttua heidän tulostaan tavaramytyt olivat valmiina ja kanuu piellä tiivistetty, mutta Billiä ei vaan näkynyt. Lähetettiin sana hänen lankonsa kotiin, ja sieltä vastattiin, ettei häntä ollut näkynyt kahteen päivään. Mutta huolimatta siitä, että Albanyssä oli kaikkiaan "lähes kuusituhatta elävää sielua", ei kauaakaan tarvinnut etsiä sataman lymyistä, ennenkuin syntipukki löytyi. Pahin vihamieskin olisi häntä säälinyt. Hän oli niin ränstynyt, että tuskin häntä saattoi tuntea, silmät punottavat, puolikuollut nälästä, sairas ja heikko, tunnonvaivoissa, sillä kirje oli hukkunut ja juomaveikot hänelle uskottelivat, että kuormakin oli varastettu ja maalaismoukka, joka oli hänen mukanaan ollut, murhattu ja ruumis heitetty jokeen. Oliko ihme, ettei hän enää uskaltanut tulla ihmisten ilmoille! Ja kun iso Pietari ja Rolf ilmi elävinä seisoivat hänen edessään, vaikka hän oli pelännyt oikeudenpalvelijan tulevan, ja kun he kehottivat häntä lähtemään pois piilopaikastaan ja tulemaan kanuuhun, niin Bill itki katkeria katumuksen kyyneliä ja vannoi, ettei hän koskaan, ei koskaan koko elämässään enää maistaisi tippaakaan väkeviä. Tämä mielentila pysyi vahvana puolentoista päivää ja vielä kolmantenakin päivänä sitä oli vähäisen jäljellä.
He kulkivat Troyn ohi, haluamatta sinne poiketa, ja alkoivat sitten taistella virtaa vastaan. Työ oli vielä kovempi kuin menomatkalla, nyt kun oli noustava vuolasta vastavirtaa ja taivalluksissa kannettava tavarat vastamäkeä; sitä paitsi oli vesi alennut, kuorma oli raskaampi ja Bill huonommassa kunnossa. Kymmenen päivää heiltä kului kahdeksankymmenen mailin matkalla. Mutta onnellisesti he kuitenkin lopulta pääsivät perille tavaroineen päivineen ja laskivat hyvissä voimin Warrenin rantaan yhdentenäkolmatta päivänä siitä kun olivat matkaan lähteneet.
Bill oli taas entisellään. Vakavana ja itsetietoisena hän meni Warrenin luo ja antoi hänelle suuren kirjeen, jonka ulkopuolella oli: "Tavaraluettelo", mutta sisällä oli, kun hän oli sen avannut: "Tämän tuojasta, Bill Bymuksesta ei ole mihinkään. Älkää enää luottako häneen Albanyssa. — Pietari Vandam."