Kauppias murahti hieman halveksivasti, sanomatta mitään. Mutta hän hyvin myönsi itsekseen, että nuorukaista, joka oli vakaa ja älykäs työssään, joka ei juonut ja joka ehdottomasti piti sanansa, oli paras pitää hyvässä muistossa. Hän sen vuoksi sanoi jonkun ajan kuluttua: "No niin, ellei Van sattuisi tätä nykyä tarvitsemaan, niin tule takaisin pariksi viikoksi."
Aamulla varhain Rolf keräsi ne vähät lelut, joita hän oli pikku lapsille koonnut ja Annettelle ostamansa kirjan; se oli kaunis juttu mallitytöstä, joka kuoli ja pääsi taivaaseen, etukansi mieltä järkyttävällä kuvalla kaunistettu. Sitten hän kulki tutun viiden mailin taipaleen niin sukkelaan, että tunnin kuluttua oli päässyt järven rantaan.
Van tervehti häntä kuin veljeään, joka on matkalta palannut.
"S'ol lystii, Rolf, ettäs tliit takasin. Mnää jo kaipailinki. Hei, Martta, enks mnää snuull sanont, vai. Enks mnää sanont, ett kon hyvä Jumala nyt lähetäis Rolfin dänn. Voeh, kon onkki giir!"
Niin kyllä olikin. Heinä oli niitettävä, ohra alkoi kypsyä. Rolf sen vuoksi alkoi talossa tavanmukaiset toimensa, tehden töitä, joihin hänen voimansa eivät olisi vuosi takaperin riittäneet, sillä vuorimaan henki oli nyt hänessä, sen kasvukiihko, sen ilo voimanponnistuksissa, sen ylpeys, voima tunnossa. Ja jokainen joka näki pitkäsäärisen, pitkäkätisen, sileäselkäisen nuorukaisen joko kuokkaa tai kirvestä heiluttamassa taikka heinää niittämässä, arveli itsekseen: "Tuosta se vielä tulee mies; parempi on vielä olla hänen ystävänään kuin vihamiehenään."
[LVI.]
Sairas härkä.
Ukkoskuu kului nopeaan, heinä oli niitetty, ohra osaksi leikattu. Joka päivä olivat nyt läsipäät härät valjaissa kiskomassa natisevin ikein milloin heinäkuormaa, milloin viljakuormaa yli vasta raivatun maan kantojen ja juurien. Kaikki näytti menestyvän mitä parhaiten, mutta samalla tulikin onnettomuus kuin salama kirkkaalta taivaalta. Buck, oikeanpuolinen vetojuhta, sairastui.
Semmoiset, jotka eivät karjaa tunne, ovat paljon kirjottaneet nöyrästä ja kärsivällisestä härästä. Ne jotka paremmin tietävät, tuntevat härän kaikista juonikkaista eläimistä juonikkaimmaksi. Se on teeskentelijä, mahtailija, pelkuri, varas, juonijaakko ja kavala; ja kun se ei ole pahanteossa, niin se ainakin sitä ajattelee. Häijyinkin kuormamuuli, mikä on milloinkaan kuormaa selässään kantanut, on höyhenetön kyyhkysenpoikanen verrattuna tavalliseen härkään. On tosin joskus hyväluontoisiakin härkiä, mutta niitä on harvassa; useimmat ovat kavalat, toiset vaarallisetkin, ja nämä on paras hylätä, sillä ne houkuttelevat iestoverinsakin pahoille tavoille ja saattavat ajajansa häpeään. Vanin molemmat härät, Buck ja Bright, osottivat tavanmukaista luonnonlaatuaan ja härkämäisyyttään työssä. Hyvissä käsissä ne kulkivat jotenkin hyvin, ja Rolf osasi ajaa paremmin kuin Van, sillä hän oli "härkäin kanssa kasvanut", jota vastoin jykevät iesjuhdat eivät näyttäneet ymmärtävän Vanin kovin monisanaista vaikka jankkaavaa englantilais-hollantilaista mongerrusta. Jenkin yksinkertaisempi piiskan käyttö ja vähemmät sanat menestyivät niin ilmeisen hyvin, että Van luopui ruoskasta ja vallasta ja antoi härkäparin Rolfin ajettavaksi.
Tavallisesti härkäparin ajaja kulkee "hoo" puolella (vasemmalla puolella) juhtaparin pääpuolessa, huutaen "jii" (oikealle), "hoo" (vasemmalle), "vakoon", "noin ikään", tai "uhua" (seis), säestäen käskyään ruoskan läiskäyksellä, (kuitenkaan lyömättä). Taitamattomat ajajat läiskäyttävät härkiä "hoo" puolelle, kun tahtovat saada ne kääntymään "jii" puolelle, ja päin vastoin. Mutta tunnettu asia on, että hyvät ajajat yleensä käyttävät vähän ruoskaa. Ruoskaa on käytettävä säästäen, muutoin pari menee pilalle. Ei senvuoksi kauaakaan kulunut, ennenkuin Rolf saattoi ohjata niitä kuorman päältä, ajaessaan pellolla ruolta ruolle. Tämä huuto-ohjaus pelasti hänen henkensä, taikka ainakin raajansa, kun hän eräänä aamuna vahingossa putosi kuorman ja härkäparin väliin. Härkäpari oikopäätä karkasi laukkaan, mutta kun hän samalla karjasi "uhua!" niin ne paikalla pysähtyivät ja nuorukainen pelastui. Jos sitä vastoin Van olisi ollut "uhua" huutamassa, niin härkäpari olisi laukannut vinhempään, sillä hänen tapanaan oli säestää jokaista huutoa ruoskan sivalluksella.