Hyvin tavallista on, että härät teeskentelevät sairautta, mutta tämä näytti kuin näyttikin olevan todellista. Näytti kuin näyttikin siltä, ettei juhta enää siitä nousisi, ja että ainakin osa sadosta sen takia menetettäisiin.
Mutta navetassa voitiin mukavammin tehdä uusi yritys. Härkä kytkettiin ja pää vivuttiin korkealle, niin että kuono oli paljoa ylempänä hartialapoja. Nyt näytti helpommalta valaa rohdot sen pitkään, jyrkästi viettävään kurkkuun. Mutta se piti kuonoaan tiukkaan kiinni ja sen mikä sieramiin valui se puhalsi pitkän matkan päähän, ja kärsivä elukka vääntelihe kytkyessään niin, että lopulta olisi luullut sen tukehtuvan.
Sekä miehet että juhta uupuivat tässä tappelussa, mutta elukka ei näyttänyt siitä paranevan, vaan päin vastoin käyvän vielä huonommaksi.
"Jopa jotain", sanoi Rolf, "paljon minä olen nähnyt juonikkaita härkiä, mutta en tuommoista härkäilijää vielä milloinkaan, ja mennyttä se on, se on varma, ellemme saa siihen pian tuota myrkkyä."
Härkien elämää ei tunnettu niin tarkkaan kuin hevosten, sillä maanviljelijät tavallisesti pitivät niitä vain hätävarana, joitten sijaan hankittaisiin hevosia, heti kun varat kannattivat. Härät olivat niin voimalliset, ja ne tulivat toimeen viljattakin, kun heinät olivat hyviä; ne eivät koskaan päätään kadottaneet johonkin suon silmään, ne vetivät auraa vakaasti ja tasaisesti, välittämättä paljoa kivistä tai kannoista. Mutta ne kulkivat niin epätoivoisen hitaasti ja olivat ainiaan kujeita täynnään. Kun Bright oli juonikkaampi, niin valjastettiin se tavallisesti vasemmalle puolelle, ollakseen lähempänä ajajaa. Tavallisesti Rolf sai Buckin helposti hallituksi, mutta nyt näytti asema kerrassaan epätoivoiselta. Hän muisteli mielessään Reddingin aikojaan ja ukko Eli Goochia, viisasta härkämiestä, ja tuumaili ja aprikoi, mitähän hän olisi tehnyt tämmöisessä tapauksessa. Siinä istuessaan hän huomasi, kuinka sairas härkä kurotteli päätään ja salavihkaa nuolasi suuhunsa lesepöperöä, jota oli varissut sen iestoverin astiasta. Rolfin kasvoille ilmestyi hymy. "Se on juuri sinun tapaistasi. Sinun mielestäsi ei mikään muu maistu hyvältä kuin varastettu tavara. No hyvä, saadaanpa nähdä." Hän sekotti taas lesepöperöön aimo annoksen rohtojaan. Sitten hän sitoi Brightin pään, niin ettei se ulottunut maahan, ja asetti lesepöntön puolitiehen molempien härkien väliin. "No hyvästi sitten, Bright", hän sanoi kuin muodon vuoksi ja lähti pois navetasta, mutta katseli sitten seinänraosta. Buck keksi, että tässä oli hyvä tilaisuus varastaa Brightiltä. Se vilkasi ympärilleen; sepä sattui hyvästi, ajaja oli mennyt matkoihinsa. Se kurotti varovasti päätään, haisteli ja heilautti sitten pitkään kieltään ulos suustaan, maistaakseen toverinsa astiasta. Mutta samalla Rolf päästi huudon ja juoksi sisään. "Ahaa, sinä vanha rosvo! Annappas sen olla vaan, se on Brightin osa."
Sairas härkä vakautui nyt omaan hinkaloonsa ja pysyi jonkun aikaa alallaan, sillä välin kun Rolf taas meni raolle katsomaan. Mutta kun ei muutamaan minuttiin kuulunut mitään, niin se jälleen ojensi kuonoaan ja kieltään, nielasi äkkipikaa yhden suuntäyden rohtosekotusta, samalla Rolf päästi huudon ja juoksi ruoska kädessä navettaan varasta kurittamaan. Bright parka, se pinnisteli ja kurotteli, päästäkseen maistamaan viettelevää pöperöä, ja siten tietämättään auttoi Rolfin juonta, sillä Buck ei tietysti voinut muuta luulla, kuin että se kovasti himoitsi tuota leserohtopöperöä.
Läimähytettyään Buckia moniaan kerran ruoskalla Rolf taas poistui. Sairas härkä taas odotti jonkun aikaa hiljaa alallaan ja sitten ahnaan kiireisesti kurotti päätään, hotasi suuhunsa, mitä pöntössä oli, tyhjensi sen kerrassaan; jonka nähdessään Rolf taas juoksi sisään ja antoi sille piiskasta vielä vähän voitelua, vastaisenkin varalta.
Rohdot tietysti tehosivat, kuinkapa eivät semmoiset rohdot olisi tehonneet, ja seuraavana aamuna Buck oli päässyt mahavaivoistaan. Se oli entisellään, vaikkapa sangen janoissaan ja vielä vähän heikkokin; mutta tarkkaan tutkittuaan sitä Van sanoi: "Kyll vaa snää näytä oleva entiselläs, ekkäs juoness näy oleva Brightii huanompp."