"Punakuu" (elokuu) seuraa "ukkoskuuta", ja sen toisen viikon alkupäivinä Rolf ja Van, vedättäessään latoon ohria ja tutkiessaan oliko kaura jo kypsää, hätkähtivät, kun kanakopista kuului mitä kamalin elämä. Kauhea surma ilmeisestikin oli taas liikkeellä ja apuun rientäessään Rolf kuuli kovaa vihaista haukuntaa. Sitten hyökkäsi sieltä villipeto, suussaan kuollut "kaakotusosaston" jäsen, mutta pudotti saaliinsa haukkuakseen ja hypelläkseen "apuosastoa" vastaan hurjilla riemunosotuksilla, huolimatta Rolfin vihastuneesta huudosta: "Skookum, sinä pikku roisto!"
Niin tosiaankin! Kuonab oli palannut, se on: hän oli vielä järvenrannassa, ja Skookum oli rientänyt etukäteen saadakseen paikalla maistaa tämän sivistyskeskustan iloja ja nautinnoita, odottamatta tervehtimisen muodollisuuksia, taikka edes kuivin jaloin maalle pääsyä.
Seuraava kohtaus oli — iso pitkä paalu, pitkä luja kahle ja pieni murheellinen koira.
"Hoi, Kuonab, löysitkö heimosi? Oliko matka hauska?"
"Ugh", vastasi intiani, eikä muuta mitään, ja monta päivää kului, ennenkuin ukko hänelle kertoi pohjolan matkastaan.
Kuonabia viehätti paljoa enemmän matka Albanyyn Van Cortlandtia noutamaan kuin elon korjuu, jonka vuoksi asiat sovittiin sen mukaan. Callanin ohra oli kuhiloitu; jos he kaikki kolme auttoivat Callania kolme päivää, niin Callan olisi heille velkaa yhdeksästä, ja niin siis sovittiin.
Pian sitten jälleen sanottiin jäähyväiset ja Rolf, Kuonab ja pikku Skookum koira lähtivät Schroon jokea laskemaan yhtymäkohdalle, johon he jättivät "kätköön" ostamansa tarpeet, ja sitten yhä leviävää Hudsonia Albanyyn.
Rolf oli kahdesti kulkenut sen tien, Kuonab ei milloinkaan ennen, mutta hänen vesinenänsä oli niin tarkka, koskien ja taivalluksien vaisto punaisessa miehessä niin voimallinen, että monesti olikin hän laskumiehenä. "Tuosta kulkee väylä, sillä siitä sen täytyy kulkea"; "tässä on vettä vahvalta, kun on niin kapeata", "tuo koski on vaarallinen, koska taivallustie on niin vahvasti kuljettu"; "tuon me laskemme, sillä minä näen sen", taikka "koska ei ole taivalluspolkua" j.n.e. Kolme yötä nukuttiin matkalla, ja punakuun puolivälissä oli kahdeksankymmenen mailin matka kuljettu ja kanuu laski Pietari Vandamin rantaan. Jos Kuonabilla ehkä oli hetken johdosta mitään erikoisia tunteita, niin peitti hän ne täydelleen vaskenkarvaisen ulkomuodon alle silmänkään värähtämättä.
Heidän kokemuksiinsa Albanyssa kuului käynti kuvernörin puheilla ja yhteentörmäys kookkaan rehentelevän jokirosvon kanssa, joka nähdessään yksinäisen ja rauhallisen näköisen intianin, varta vasten poikkesi häntä odottamaan; ja kun vihdoin Kuonabin puukko välähti tupesta, niin hänen olisi voinut käydä huonosti, sillä paikalla oli paljon jätkiä, ellei uusi tuttavuus kuvernörin pojan kanssa olisi häntä pelastanut. Mutta jäykkä Vandam sattui tulemaan paikalle juuri pahimmalla hetkellä varottamaan pientä roskajoukkoa: "Ettekö tiedä että tämä on Van Cortlandtin opas?" Kun joukko kuuli, että kuvernöri ja Vandam olivat Kuonabin puolella, niin sekin paikalla kävi hänen puolelleen, ja jätkää nakkelivat lialla hänen omat ystävänsä, kun hän lipitti pakoon. Mutta suuret olivat Skookuminkin ansiot, sillä juuri vaarallisimmalla hetkellä se hyökkäsi kiinni roikaleen paljaaseen lihavaan pohkeeseen, semmoisella hämmästelevällä vaikutuksella, että pohkeiden omistaja paikalla kavahti taapäin, eikä Kuonabin puukko sattunutkaan. Kahakka näin väleen päättyi ja Kuonab pisti taas puukon tuppeensa, halveksien koko väkijoukkoa ennen tappelua, sen aikana ja sen jälkeenkin. Ei silloin, vaan monta päivää myöhemmin hän sanoi vastustajastaan: "Hän oli suupaltti; hän oli pelkoa täynnä."
Vaikka takaliston metsiin ei ollut kuin kolmekymmentä mailia, eikä rikkomattomiin saloihin sataakaan, niin tiesi nuori Henry van Cortlandt kuitenkin uskomattoman vähän metsistä ja niiden elämästä. Hän kuului kaupungin hienoimpaan hienostoon, ja sen tapana oli olla olevinaan niin tietämätön kuin suinkin metsien maailmasta ja sen elämästä. Mutta hänellä oli paljon tervettä järkeä hätävaraksi, ja loistavana esimerkkinä itse Washington, joka oli yhtä tuttava kansansa edustuskunnassa, armeijan kenttäleirissä, loistavassa tanssisalissa ja intianien metsästysmajoissa, joka koko elämällään osotti, että täydelliseen miehuuteen kuuluu hengen, siveyden ja ruumiin sopusointuinen kehitys.