"Ei ole satanut kymmeneen päivään, ja tämä on kolmas päivä, jona tuuli on idässä.
"Viime yönä ei ollut kastetta. Näin Kielen vuoren aamun koitossa; tomtomini ei soi.
"Aamulla savu kieppui kolmelle taholle, ja Skookumin kuono oli kuuma."
He siis jäivät mökille niin tiedoin, pakosta uskoen, ja vasta kolmantena päivänä taivas tosiaan selkisi; länsituuli alkoi maksaa takaisin, mitä oli idältä lainannut, ja niin kävi toteen sananlasku: "kolmen päivän sade taivaan tyhjentää".
Sinä iltapäivänä työnsivät Rolf ja Van kanuun vesille ja lähtivät melomaan järveä poispäin. Kuljettuaan mökiltä mailin laskivat he rantaan; sillä paikalla oli suosittu hirvenpolku. Rolf tuota pikaa osotti maata: hän oli löytänyt aivan vereksen jäljen; mutta Van ei näyttänyt siitä mitään ymmärtävän. He kulkivat edelleen, Rolf keveästi ja ääneti, mutta Van sai pitkillä säärillään ja jaloillaan aikaan arveluttavan paljon ryskettä. Rolf kääntyi ja kuiskasi: "Ei sillä tavalla. Älkää astuko kuiville risuille." Van koetti kulkea varovammin ja onnistui mielestään hyvinkin, mutta Rolfin kärsivällisyys oli lujilla ja hän alkoi nyt ymmärtää, mitä Kuonab oli mahtanut hänestä itsestään ajatella vuosi takaperin. "Katsokaas", sanoi Rolf, "nostakaa jalkanne tällä tavalla, älkääkä kääntäkö sitä noin ulospäin. Ja tarkatkaa paikkaa, ennenkun sen taas maahan laskette. Tunnustelkaa varpaallanne, jotta tunnette, ettei alla ole kuivia risuja, ja työntäkää se sitten lujasti maahan, ennenkun sille astutte. Parempi tietysti olisi, kun teillä olisi mokkasinit. Älkää koskaan kulkeko oksien ohi, niin että ne hankaavat, vaan kohottakaa ne syrjään, etteivät raavi ja päästäkää ne sievästi takaisin. Kuivaa oksaa ei pidä koskaan taivuttaa; se täytyy kiertää", j.n.e. Näitä seikkoja ei Van ollut tullut ajatelleeksikaan, mutta paikalla hän käsitti ne ja hänen kulkunsa parantuikin ihmeteltävässä määrässä.
He tulivat jälleen veden partaalle. Rolf paikalla huomasi pienen lahdelman toisella puolen sarvaan, joka seisoi aivan alallaan, katseli heihin päin ja arvatenkin ihmetteli, mitä otuksia he mahtoivat olla.
"Siinä on nyt teille," Rolf kuiskasi.
"Missä?" kysyi Van kiihkeästi.
"Tuolla, näettekö tuon harmaan ja valkoisen."
"En minä näe."