Rolf hyökkäsi paikalle intoisin silmin ja löi ylpeänä toverinsa taidosta häntä selkään ja huudahti:
"Sitä minä en olisi luullut mahdolliseksi! Se oli taitavin metsämiehen temppu, mitä olen milloinkaan nähnyt! Sinä teet ihmeitä!"
Lauhkeasti hymyillen vastasi intiani:
"Hoo! Sillä tavalla minä sodassa noukin pois yksitoista brittiläistä etuvartijaa. Sain siitä mitalin, johon oli uurrettu Washingtonin pää."
"Saitko tosiaan! Kuinka et ole siitä ennen mitään maininnut? Missä se on?"
Intianin muoto synkistyi. "Minä heitin sen laivan jälkeen, joka varasti minun Gamowinini."
[LXVII.]
Rolf kohtaa erään kanukin.[25]
Talvea olisi voinut pitää vaiherikkaana, elleivät niin monet tapaukset olisi olleet entisten kokemusten uusintoja. Mutta sattui kuitenkin semmoisiakin seikkailuja, jotka uutuutensa vuoksi ansaitsevat päästä näille lehdille samoin kuin ne saivat tilan Rolfin muistossa.
Eräs niistä sattui heti ensimäisen kovan pakkasen jälkeen. Syksy oli ollut sangen kuiva, paljon allikoita oli kokonaan kuivunut, ja sen vuoksi täytyi biisamirottien joukolla lähteä hakemaan sopivampia asuinpaikkoja. Ensi kerran nähdessään moisen vedestä karkotetun merimiehen maalla matkaamassa, lähti Rolf suin päin sitä takaa ajamaan. Ensin se ponnisti kaikki voimansa pakoon päästäkseen; sitten näkyi sen edellä toinen biisamirotta ja kohta vielä kolmaskin. Rolf kiihtyi siitä yhä enemmän, ja oli muutamalla loikkauksella niitten keskellä, mutta saikin kokea suuren ällistyksen. Huomatessaan joutuneensa tavotetuiksi biisamirotat epätoivoissaan kääntyivät hyökkäykseen, käyden rohkeasti ja kiukkuisesti yhteisen vihollisen kimppuun. Rolf hyppäsi ensimäisen yli, mutta toinen loikkasi ilmaan, pureutui kiinni hänen housunlahkeeseensa ja riippui siinä. Kolmas tarrasi kiinni hänen jalkaansa ja puri terävät hampaansa mokkasiinin puhki. Nopeaan ensimäinenkin saapui paikalle ja kävi yhtä kiukkuisesti hänen toisen jalkansa kimppuun heikkojen etukäpäliensä ja lujain leukainsa koko voimalla.