Rolf kumarsi. Hänen poskensa hehkuivat. Hän oli kovin vihoissaan, kun oli saanut mielestään niin ansaitsemattoman nuhteen, mutta hän sulatti kiukkunsa eikä milloinkaan unohtanut opetusta. Si Sylvanne sen lausui muistettavaan muotoon:

"Tyhmä hevonenkin voi kulkea portin kautta, mutta miehen järkeä kysytään siltä, joka kiipee, ui, kulkee veneellä, luistelee, lymyy, eksyttää, keinottelee auki lukot, kiertää pitkän matkan, kun suoraan olisi paljoa mukavampi, pakenee oikealla ajalla ja tappelee silloin kun on viisasta, — kaikki yhtenä iltapäivänä." Rolf lähti sitten pohjoista kohti, mukanaan Hamptonin mahtipontinen, rauhottavaksi aiottu viesti, että hän muka musertaisi jokaisen vihollisen, joka uskaltaisi Champlain järven vettä samentaa.

Tällä retkellä Rolf sai Kuonabilta kuulla, mitä hän oli kokenut käydessään St. Regisissä heimoansa tervehtimässä. Ilo, minkä hänelle tuotti jonkun harvan heimonsa miehen kohtaaminen, turmeltui pahasti sen takia, että hän kohtasi suuren joukon Mohawkeja, vanhoja vihamiehiään. Oli paljonkin puhuttu sodan syttymisestä englantilaisten ja jenkkien välille. Mohawkit olivat ilmottaneet aikovansa taistella brittiläisten puolella, ja tämä täysin riitti saamaan Kuonabin, joka oli Sinawa, pysymään amerikkalaisten puolella. St. Regisin intiaanialueelta lähtiessään oli Kuonab niin tuskaantunut, ettei häntä vähääkään haluttanut sinne palata.

Plattsburgissa Rolf ja Kuonab kohtasivat erään toisen Albanyssa saamansa tuttavan, kenraali Wilkinsonin, ja saivat häneltä kirjeitä, jotka olivat vietävät takaisin Albanyyn. Matkan he olivat kulkeneet kahdeksassa päivässä.

Vuoden 1812 päättyessä Rolf ei ollut juuri muuta tehnyt kuin kuljettanut kirjeitä edes takaisin Champlain järvellä. Seuraavana vuonna amerikkalaiset yhä olivat kenraalien Wilkinsonin ja Hamptonin johdossa, mutta näitten surkea kyvyttömyys alkoi päivä päivältä käydä yhä ilmeisemmäksi.

Vuosi 1813 näki Rolfin, joka oli kahdeksantoistavuotias ja täytti sukka jalassa kuusi jalkaa ja tuuman, karkaistuna tiedustelijana ja sanansaattajana.

Tammikuussa hän suoritti lumikengillä pikamatkan, kuljetti kenraali Hamptonin kirjeet Ticonderogasta Sackets Harbouriin ja palasi takaisin kahdeksassa päivässä, kuljettuaan tässä ajassa lähes 300 mailia. Hän saavutti sillä retkellään suuren airutmaineen, mutta ne uutiset, joita hän toi, olivat surullisia. Niistä saatiin tietää, että eräs amerikkalainen armeija oli Frenchtownin luona kokonaan hävinnyt ja joutunut vangiksi. Vähän aikaa levättyään sai Rolf uudelleen lähteä lumikengillä poikkimaisin samoamaan ja viemään rauhottavia tietoja Ogdensburgiin. Ilmat olivat nyt paljoa kylmemmät, ja ohut peite oli vaarallisen heikko suoja yön aikana. "Lentävä Kittering", joksi Rolfia nyt mainittiin, otti sen vuoksi Kuonabin toverikseen, sillä yhdessä voivat he kulettaa mukanaan toboggania ja runsaammin tavaroita. Skookum taas jätettiin hyvään hoitoon. Tobogganiin köytettiin peitteet, padat, maljat, ruoka, pyssyt ja kirjeet, ja päivänkoitossa helmikuun 18 päivänä 1813 lähdettiin matkaan Ticonderogasta, samottiin kohti pohjoista, ainoana oppaana kompassi. He kulkivat sinä päivänä kolmekymmentä mailia, huolimatta läpitunkevasta viimasta ja pyryttävästä lumesta. Mutta yöllä alkoi kamala myrsky ja pakkasta oli kahdeksantoista astetta. Ilma tulvi sakeanaan pistävää, leikkaavaa lunta. Noustessaan aamunkoitossa he olivat melkein hautaantuneet kinoksen alle, vaikka majailivatkin taajassa, suojaavassa tiheikössä. Kompassi oppaanaan he uudelleen lähtivät matkaan, mutta tuiskivan valkoisen lumen sokaisemina he umpimähkään joutuivat jos kuinka moneen pulmaan ja pahaan paikkaan ja matka edistyi huonosti. Raahattuaan perässään toboggania kolmisen tuntia ja vuoron takaa jälkeä poljettuaan he taaskin vaihtoivat paikkaa ja Rolf huomasi silloin Kuonabin poskessa ja nenässä harmaan täplän.

"Kuonab, sinun kasvosi ovat paleltuneet", hän sanoi.

"Niin ovat sinunkin", vastasi toinen.

He kääntyivät nyt syrjään, kulkivat erästä notkoa pitkin, kunnes saapuivat kuusinoroon, majautuivat siihen ja kompassia tarkastaessaan huomasivat, että oli suuri ero sen ja heidän käsityksensä välillä matkan suunnasta. Kaikesta päättäen oli suotta pyrkiä myrskyssä eteenpäin. He sen vuoksi kuivalla lumella hieroivat paleltuneita paikkojaan ja jäivät nuotion ääreen.