"Kuka olette ja mikä on asianne?" kysyi kapteeni lyhyeen ja vihaisesti; hän ei siis nimeään kieltänytkään.
Rolf avasi takkinsa ja näytti tiedustelijamerkkinsä.
"Voimmehan puhua tässä, jos teillä on uutisia — tulkaa sisään." He astuivat sisempään huoneeseen. "Kuka tämä on?" kysyi Rolf varovasti, kun majatalon omistaja tuli sisään.
"Hän on oikea mies, Titus Flack, majatalon omistaja."
"Mistä voin siihen luottaa?"
"Ettekö ole kuullut häntä puhuteltavan sillä nimellä pitkin päivää?" sanoi kapteeni.
Flack hymyili, lähti ulos ja toi palatessaan lupakirjansa myydä väkijuomia ja valtakirjansa, joka vahvisti hänet New Yorkin valtion virkamieheksi. Viimeksi mainitussa oli hänen omakin nimikirjotuksensa. Hän otti kynän, ja kirjotti sen uudelleen. Kapteeni heitti sitten yltään päällystakkinsa ja seisoi armeijaupseerin täydessä univormussa Rolfin edessä. Hän avasi laukkunsa ja otti siitä paperin, mutta samalla Rolf näki siinä toisen mytyn, joka oli osotettu kenraali Hamptonille. Pienempi paperi oli ainoastaan kartta. "Tuo toinen mytty luullakseni on aiottu minulle", sanoi Rolf.
"Emme vielä ole nähneet teidän valtuuksianne", sanoi upseeri. "Ne ovat parin mailin päässä takamatkassa", sanoi Rolf ja viittasi metsää kohti.
"Lähdetään sitten", sanoi kapteeni, ja he nousivat. Kitteringin käytös oli kaikin tavoin luottamusta herättävä, mutta parin mailin lyhyellä matkalla, jolla ei sanaakaan vaihdettu, kapteeni alkoi saada epäilyksiä. Saattoihan tiedustelijan merkki olla varastettu. Canadalaiset usein kävivät amerikkalaisesta, j.n.e.. Reki vihdoin pysähtyi ja Rolf kulki edellä metsään. Ennenkun oli kuljettu sataakaan askelta, komensi upseeri "seis", ja kun Rolf seisahtui ja kääntyi, niin hän näki pistoolin ojennettuna päätään kohti. "No, nuori mies, te olette ajanut asianne rohkeasti, enkä vielä tiedä, mitä tästä tulee. Mutta sen tiedän, että heti kun huomaan vähänkään petosta, niin puhaltaa tuuli ainakin teidän aivokoppaanne."
Rolf hätkähti. Ensi kertaa katseli hän nyt itseään kohti ojennetun pistoolin suuhun. Ei hän tavallisesti pitänyt pistoolia suurena kapineena, olipahan vain tuollainen tuuman vahvuinen ja jalan mittainen, mutta nyt hän huomasi, että saattaa se näyttää yhtä paksulta kuin jauhosäkki ja niin pitkältä, että toinen pää ulottuu ijäisyyteen. Hän kalpeni, mutta sai pian takaisin värinsä, hymyili ja sanoi: "Älkää olko huolissanne, viiden minuutin kuluttua saatte nähdä, että kaikki on niinkuin pitääkin."