Pian kuului terävää haukuntaa ja opas ja upseeri astuivat tulelle, jossa Kuonab ja pieni Skookum koira heitä odottivat.
"Ei tämä satimelta näytä", ajatteli kapteeni, luotuaan silmäyksen ympärilleen ja huomattuaan, ettei paikalla ollut muita. Sitten hän sanoi ääneensä: "No mitä teillä on minulle näytettävää?"
"Suokaa anteeksi, kapteeni, mutta mistä minä tiedän, että te olette kapteeni Forsyth? Pari vakoojaa olisi voinut antaa minulle aivan samat todistukset kuin tekin."
Kapteeni avasi laukkunsa ja näytti ensiksi ohjeensa, jotka hän oli saanut neljä päivää aikaisemmin, lähtiessään Ogdensburgista. Hän paljasti käsivartensa ja osotti siihen tatuoidun merkin, "U.S.A", joka oli muisto hänen opintoajoiltaan, sitten liinavaatteensa merkit, J.F., sinettisormuksen, jossa oli samat alkukirjaimet, ynnä vihdoin suuren, kenraali Hamptonille osotetun kirjemytyn. Sitten hän sanoi: "Samalla kun annatte omat kirjeenne minulle, annan minä omani teille, niin on meillä toisistamme hyvät takeet."
Rolf nousi, otti paperimyttynsä ja vaihtoi ne Forsythin papereihin; kumpikin käsitti nyt, että toinen oli luotettava. Pian heistä tuli ystävät ja Rolf sai kuulla jännittäviä tapauksia järveltä, ja suurista valmistuksista, joihin oli ryhdytty keväällä tehtävää retkeä varten.
Puolen tunnin kuluttua kookas uljas kapteeni, miehuullisen voiman perikuva, lähti pois. Kolme tuntia myöhemmin he paraillaan valmistivat illallistaan, kun Skookum jälleen ilmotti, että vieraita oli tulossa. Kun oli sota-aika, niin Rolf otti varalle pyssynsä, ja samalla juoksi majapaikalle se nuori mies, joka oli ollut kapteeni Forsythia kyyditsemässä.
Hänen kasvonsa olivat kalpeat, vasemmasta käsivarresta tippui verta ja oikeassa kädessä hänellä oli kirjelaukku. Hän katsoi tuikeasti Rolfiin. "Oletteko kenraali Hamptonin tiedustelija?" Rolf nyökkäsi ja osotti merkkiä, joka hänellä oli rinnassaan. "Kapteeni Forsyth lähetti nämä takaisin", hän huohotti. "Hänen viimeiset sanansa olivat: 'Polttakaa ne mieluummin kuin annatte englantilaisten niitä saada.' He saivat hänet — siellä oli majatalossa vakooja. Minä pääsin pakoon, mutta jälkiäni on helppo seurata, ellei tuisku lakaise niitä umpeen. Älkää viivytelkö."
Poika parka, hänen käsivartensa oli katkennut, mutta hän täytti kuitenkin kuolleen upseerin käskyn ja poistui sitten etsiäkseen kylistä apua.
Yö oli jo tulossa, mutta Rolf lähti paikalla liikkeelle, kulkien itää kohti, molemmat kirjekääröt mukanaan. Hän ei silloin tiennyt, mutta sai myöhemmin kuulla, että kirjeistä ilmeni Oswegon, Rochesterin ja Sacketts Harbourin puolustuslaitoksien heikkous ja niiden kiire avun tarve, sekä että niissä seikkaperäisesti selviteltiin hyökkäyssuunnitelma, jonka amerikkalaiset olivat laatineet Montrealia vastaan. Mutta Rolf arvasi, että ne olivat tärkeitä ja että ne oli viipymättä vietävä kenraali Hamptonille.
Vaikeata, perin uuvuttavaa oli kulkea tiheäin metsäin ja soiden poikki poispäin virrasta, sillä Rolf ei nyt uskaltanut kulkea jokea pitkin, mutta kolmisen tuntia he kulkivat minkä suinkin mahtoivat, ja pimeän tullen majautuivat ketripuusuolle, ylen kehnoon paikkaan.