Kuutamo oli nyt sangen kirkas ja hiirien liikkeet näkyivät selvään. Ne söivät ru'ossa olevien ruohojen siemeniä ja juoksivat tuon tuostakin heinien alle. Sitten ne karkeloivat edemmäksi ja riemukseen löysivät kimpun virnanpalkoja, kun samalla äänetön valohämy kiiti yli kentän. Väläys, räväys, pieni rääkäys, ja toinen hiiristä oli höyhenellisen vihollisensa kynsissä ja tämä lensi sen keralla pois. Eloon jäänyt hyökkäsi rukoon ja piiloutui, Rolfin kasvojen yli kiiveten, heiniin.
Yön kuluessa Rolf tavan takaa lyhyeen nukahti. Aamun koittaessa soi torvi, ja sotamiehet nousivat aamiaistaan valmistamaan. Jälleen lähestyi muuan, ottaakseen kourallisen heiniä valkean sytöksi ja jälleen ystävälliset ohdakkeet tekivät tehtävänsä. Yhä enemmän kuuli Rolf nyt samaa puhetta "Plattsburgista" ja "everstistä".
Aamiainen tuoksui ihmeteltävän houkuttelevalta — Rolf parka oli kovin nälissään. Kahvin kutkutteleva tuoksu tunkeutui heinärukoon. Kuivattua lihaa hänellä oli kerallaan, mutta hän kaipasi vettä. Hänen janonsa oli polttava, jäsenet kankeat, ruumis vaivaantunut. Se oli kovin taistelu, mitä hän oli siihen saakka taistellut henkensä edestä. Vaikka sotamiehet tuskin viipyivät puolta tuntia aamiaispuuhissaan, niin kävi aika hänestä kuitenkin ylen pitkäksi. Sitä suurempi oli hänen ilonsa, kun hän kuuli jalkain töminää ja äänet hälvenivät etäisyyteen.
Peittäen päänsä heinillä hän hitaasti kohotti itseään ja saattoi nyt katsella ympärilleen. Oli kirkas, auringonpaisteinen aamu. Heinäruko, tahi ohdakeruko, oli ehkä neljännesmailin päässä metsänreunasta. Sotamiehet näyttivät kaatavan puita ja rakentavan sahan ympärille paaluaitaa. Mutta vainiolla kierteli pieni koira, etsien ruuantähteitä sotamiesten aamiaispaikalta, ja se Rolfia pelotti. Jos koira lähestyi hänen piilopaikkaansa, niin silloin ei auttanut muu kuin lähteä juoksuun. Miehen voi niin lyhyellä matkalla pettää, mutta ei koiraa.
Mutta onneksi oli aamiaisen tähteitä runsaasti, ja koira lähti sitten sahalle, tehdäkseen toisen koiran kanssa mieltäkiinnittäviä hajututkimuksia uuden hirsiaidan patsaitten juurella.
[LXXVI.]
Kaksintaistelu.
Toistaiseksi hän siis oli pelastunut, mutta mitenkä päästä pakenemaan? Rolf makasi paikoillaan melkein puoleenpäivään saakka, kärsien yhä enemmän vaikeasta koukistuneesta ruumiinasennostaan ja janosta, ja oli kokonaan ymmällä, mitä hänen piti tehdä.
"Kun et pidä siitä paikasta, jossa olet, niin lähde pois aikailematta, ja mene sinne, kunne haluat", oli Sylvanne hänelle kerran sanonut, ja Rolfin mieleen tämä nyt juolahti melkein koomillisena. Sotamiehet puuhasivat metsissä ja pajoissa. Puolen tunnin kuluttua päivä olisi puolessa ja he ehkä palaisivat takaisin päivälliselle.
Rolf nousi, koettamatta enää salata itseään, kokosi sitten kantamuksen ru'osta, joka oli häntä suojellut, ja lähti rohkeasti kulkemaan vainion poikki metsään.