Hänen tiedustelijaunivormunsa oli hyvinkin tavallisten vaatteiden näköinen, sitä ei matkan päästä niistä erottanut. Brittiläiset tiedustelijat, jotka olivat sahalla, epäilemättä luulivat häntä yhdeksi heikäläisistään, joka kantoi hevosille heiniä.
Hän pääsi kenenkään huomaamatta metsään saakka. Astuttuaan muutaman askeleen sen ystävälliseen suojaan hän heitti maahan okaisen kantamuksensa ja lähti nopeaan kulkemaan omaa leiripaikkaansa kohti, Mutta hän ei ollut kulkenut kuin satakunnan askelta, kun kuuli ranskalaissävyisen äänen, joka huusi "seis!" ja samalla hänen edessään seisoi vartiomies, pyssy ojennettuna häntä kohti.
Nopeat katseet ja sitten kumpikin huudahti toisensa nimen.
"François la Colle!"
"Rolf Kittering! Mon Dieu! Minä pitäisi amputa teidät, Rolf; en voi, en voi! Mutta juoskaa, juoskaa! Minä ampu teidän pään yli", ja hänen ystävälliset silmänsä täyttyivät kyynelistä.
"Juokse! Ammun pääsi yli."
Rolf ei kaivannut toista kehotusta. Hän juoksi kuin hirvi ja pyssyn luoti räiskyi oksissa hänen päänsä päällä.
Muutaman minutin kuluttua saapui siihen juosten muita sotamiehiä, ja La Colle heille kertoi, että leirissä oli ollut vihollisen vakooja.
"Minä ampu; ehkä ei sattu. Oleko verta siellä? Ei, ei mittä."