Leirissä oli sekä pikajuoksijoita että jälkien seuraajia, ja niinkuin verikoirat he lähtivät seuraamaan pakolaisen jälkiä. Mutta Rolf oli nyt omassa elementissään; hän oli "Lentävä Kittering". Mutkittelevia jälkiä oli vaikea seurata ja monta mutkaa ja koukkua hän jätti jälkeensä, tehdessään pitkillä koivillaan nopeaan taivalta. Pari mailia häntä seurattuaan takaa-ajajat palasivat sahalle, ja pakeneva sammutti, virralle tultuaan, kiireettä tuskastuttavan janonsa; se suuresti virkisti hänen voimiaan. La Collen ja rajan välistä tiheää metsää oli viittä mailia leveältä. Hän tapasi puron, Richelieu joen syrjäpuron, ja seurasi sitä aina pääjoelle saakka; molempien jokien yhtymäpaikalla hänen piti sopimuksen mukaan tavata Kuonab.
Oli ilta hänen lähestyessään mainittua paikkaa, ja kauan ja tarkkaavasti kuunneltuaan hän huhusi huuhkajan huudon:
"Ua, uah, ua, uah...
Uu, uah, ua, huuuu-oo."
Hän saikin oikean vastauksen, jona oli jälkimäisen rivin toistaminen, ja minutin kuluttua molemmat tiedustelijat kohtasivat toisensa.
Mutta siinä seistessään he äkkiä kuulivat uuden vastauksen, joka tarkkaan matki ensimäistä kysyntähuhuamista. Rolf oli ottanut esille pyssynsä piilopaikastaan ja molemmat valmistautuivat paikalla kohtaamaan jonkun viholliskuljeskelijan. Sitten Rolf, pitkän aikaa vaiettuaan, jälleen huusi huhunnan loppuosan "huuu-oo", joka metsässä merkitsi: "Ken olet?"
Paikalla kajahti vastaus:
"Ua, uah, ua, uah...
Ua, uah, ua, huuuu-oo."
Mutta se oli väärä vastaus. Ainoastaan jälkimäinen säe olisi kuulunut vastaukseen. Mutta äänen matkinta oli täydellinen, ehkä lukuunottamatta loppuvenytystä, jolla oli hieman liiaksi ihmisäänen sävy. Mutta sittenkin oli matkinta erinomaista; varmaankin oli siellä joko intiani taikka joku vanha taitava metsämies. Kuonabia ei hän kuitenkaan voinut pettää; punainen mies kosketti poskeaan ja takkiaan, joka tiedustelijain kielellä merkitsi "punatakki", s.o. brittiläinen.
Rolf poistui toverinsa kera ääneti näkyvistä, pyssy kummallakin vireissä, valmiina tekemään reiän jokaiseen punaiseen univormuun taikka merkkinauhaan, joka tulisi näkyviin. Sitten alkoi sangen ihmeellinen kaksintaistelu, sillä vihollinen selvästi oli yhtä viekas kuin hekin ja yhtä halukas saamaan heidät lähtemään pois piilopaikastaan.
"Ua, uah, ua, huu-oo", kutsui vieras, antaen oikean vastauksen väärällä kohtaa. Ääni kuului tuskin sadan askeleen päästä, ja jännittäessään kuuloaan, saadakseen selville huhuilijan olinpaikan, he kuulivat pienen naksauksen, joka ilmaisi hänen lähestymisensä.