Tämä huuhkaja-seikkailu kuului heidän elämänsä huvihetkiin, mutta nyt ei sitä jouduttu kauaa muistelemaan, nyt oli käytävä toimeen. Kun Kuonabin saamat hajanaiset tiedot ja Rolfin kuulemat liitettiin yhteen, niin ymmärsivät he selvästi, että eversti Murray aikoi tuhannen miehen keralla tehdä hävitysretken Plattsburgiin.
Heidän velvollisuutensa oli antaa siitä viipymättä tieto kenraali Hamptonille.
Pääkortteeriin, joka oli Burlingtonissa, oli matkaa neljäkymmentä mailia; Plattsburgiin, jonne retken piti tapahtua, kaksikymmentä.
Mutta vielä heidän tuli vähän täydentää tietojaan: oliko retki tapahtuva maisin, vaiko vesitse? Jos se oli määrätty vesitse tapahtumaan, niin heidän tuli vielä saada selville, mitä valmistuksia tapahtui brittiläisten laivastoasemalla, joka oli Isle au Noix'n luona. Kaiken yötä he kulkivat kautta pimeiden metsien sinne päästäkseen, vaikka matkaa oli ainoastaan seitsemän mailia, ja kun aamu valkeni, niin he näkivät muhkeassa jonossa kaksi sotalaivaa, kolme tykkivenettä ja noin viisikymmentä pitkää soutuvenettä, kaikki valmiina, epäilemättä odottaen vain tuulen kääntymistä, sillä tähän aikaan vuotta kävi Champlainilla melkein aina etelätuuli.
Kolmessa tunnissa he sitten kulkivat kymmenen mailin taipaleen kautta metsien Big Chazyn pohjoispäähän, jonne olivat kanuunsa kätkeneet, ja lähtivät viipymättä melomaan Burlingtonia kohti, jonne oli matkaa kolmekymmentä mailia. Tuuli oli vastainen, ja kun he neljän tunnin kuluttua pysähtyivät päivällistä syömään, niin oli vasta kaksitoista mailia kuljettu.
Kaiken iltapäivää heidän täytyi taistella ankaraa aallokkoa vastaan. Se pakotti heitä pysymään lähempänä rantaa siltä varalta, että kanuu kaatuisi, ja matka sen takia venyi; mutta heitä samalla ilahutti tieto, ettei vihollinen lähtisi liikkeelle, ennenkuin tuuli asettuisi. Vasta kello kuuden aikaan illalla tiedustelijain venho saapui Burlingtonin satamaan ja molemmat partioretkeläiset kulkivat suoraa päätä Hamptonin pääkortteeriin.
Ajutantti otti heidät vastaan ja kuullessaan heillä olevan uutisia, vei heidät kenraalin puheille. He kuulivat, kuinka tämä suuri mies sisähuoneessa tarpeettoman kovalla äänellä antoi käskynsä: "Kutsukaa ne tänne."
Pullot pöydällä ja hänen sinipunakat kasvonsa ja tylsäkielinen puheensa ilmaisivat, kuinka hyvin perusteltuja olivat ne kuiskeet, joita alkoi kulkea kautta maan.
"Vai hävitysretki Plattsburgiin! Ha haa! Toivon heidän tulevan. Hyvät herrat", ja hän kääntyi esikuntansa puoleen, "minä en sen parempaa pyydä kuin päästä heihin käsiksi. — Ha haa! Valakaa lasiinne, Macomb", ja kenraali työnsi pullon vakavan näköiselle nuorelle upseerille, joka seisoi vieressä.
"Ei kiitoksia, sir", vastasi tämä lyhyeen.