Ei kukaan saanut syytä katua tätä luottamusta. Sir George Prevost oli kuolemanrangaistuksen uhalla kieltänyt loukkaamasta vaimoja, lapsia ja kaikkea yksityistä omaisuutta. Eikä tapahtunutkaan, sen enempää kuin edelliselläkään retkellä, minkäänlaista vahinkoa semmoisille, jotka eivät kuuluneet taisteleviin, ja ainoat, jotka näkivät jonkun verran vaivoja, olivat ne harvat, jotka olivat pahasti pelänneet ja paenneet vuorille kallista henkeään pelastaakseen.
Sir George Prevost esikuntansa keralla, johon kuului kymmenen upseeria, oli mennyt asumaan tuomari Hubbellin taloon. Rouva Hubbellin täytyi valmistaa heille ruokaa, mutta muutoin he kohtelivat häntä täydellisellä kunnioituksella, ja joka ilta he, kun eivät tienneet kauanko tulisivat viipymään, jättivät pöydälle täyden maksun ruuastaan ja juomastaan.
Kolme päivää he odottivat, sitten oli kaikki valmiina matkan jatkamiseen.
"Tällä viikolla Plattsburgiin, seuraavalla Albanyyn, hyvästi siis, hyvä rouva", sanoivat he kohteliaasti. Ja sitten kääntyi iloinen ja uljas upseeriryhmä ratsastamaan pois.
"Hyvästi, herrat, mutta vain hyvin lyhyeksi aikaa, sillä minä tiedän teidän pian palaavan takaisin niska kumarassa", vastasi puolestaan rouva.
Sir George vastasi: "Jos tuon olisi sanonut mies, niin vaatisin hänet vastaamaan sanoistaan. Mutta koska sanoja on kaunis nainen, joka on ollut viehättävä emäntämme, niin lupaan, että jos ennustuksenne toteutuu, niin jokainen upseeri heittäköön rahakukkaronsa ovenne eteen ohi kulkiessaan."
Sitten he ratsastivat pois, mukanaan 13,000 miestä harjaantunutta väkeä, eikä Albanyyn mennessä ollut vastassa muuta kuin 2,000 sotamiestä ja sama verta nostoväkeä, sekä — MacDonough järvellä.
Kymmenen kertaa Rolf seuraavan viikon kuluessa kulki edes takaisin Plattsburgin pohjoispuolella olevan tien, ja joka kerta hän toi saman uutisen: brittiläinen armeija yhä läheni.