Joka mies ken vaan kykeni pyssyä käsittelemään, asetettiin Plattsburgin puolustuslinjoille. Viisisataa koulupoikaakin oli muodostanut oman brigadin ja heidät oli asetettu semmoisille paikoille, missä heidän oravan-ampumistaitonsa nyt saattoi hyödyttää isänmaata.
Brittiläiset olivat sillä välin rakentaneet varustuksen vastapäätä Fort Brownia. Se saattoi tältä paikalta tehdä koko joukon vahinkoa ja varsinkin häiritä amerikkalaisia suunnattomasti. Yhdeksäntenä päivänä se oli melkein valmiina veriseen työhönsä ja kaikesta päättäen se saattoi jo seuraavana aamuna alkaa. Mutta yöllä tapahtui odottamatonta; siitäkin saattoi päättää kuinka kaukana pelko oli Plattsburgin kirjavasta puolustusjoukosta. Muuan jäykkä Vermontin mies, kapteeni Mc Glassin, sai Macombilta luvan tehdä kokeeksi hyökkäyksen, joka muistutti vanhain spartalaisten urotöitä.
Hän pyysi viittäkymmentä vapaaehtoista lähtemään hänen kerallaan uhkarohkealle retkelle. Tuhat ilmottautui paikalla. Sitten hän käski kaikkia viittäkolmatta vuotta vanhempia ja kahdeksaatoista vuotta nuorempia peräytymään. Luku siten väheni kolmeksisadaksi. Sitten poistettiin kaikki naineet miehet ja puolet kolmestasadasta jäi jäljelle. Sitten hän kehotti poistumaan kaikkia, jotka polttivat tupakkaa — hän oli viisas ja elämää kokenut mies, kuten näkyy, —ja jäljelle jääneistä hän valitsi ne viisikymmentä tarvitsemaansa. Niiden joukossa oli Rolf. Vasta sitten hän ilmaisi tuumansa. Se ei ollut enempää eikä vähempää kuin hyökkäys vastarakennettua varustusta vastaan, johon englantilaiset olivat asettaneet peljätyt tykit; kanuunat oli naulattava umpeen. Viidenkymmenen miehen siis piti hyökätä leiriin, jossa oli kolmetoistatuhatta miestä.
Jälleen hän sanoi: "Jokainen joka haluaa poistua, tehköön niin." Ei ainoakaan mies liikahtanut.
Kahdellekymmenelle näistä, joiden tiettiin tottuneen työkaluja käyttämään, annettiin vasara ja nauloja. Rolf oli yksi niistä, ja hän oli kunniasta ylpeä.
Pimeänä myrsky-yönä he kulkivat Saranacin poikki. Kahteen joukkoon jakautuneina he kahdelta puolelta kenenkään huomaamatta ryömivät varustuksen päälle. Lähellä nukkui kolmesataa brittiläistä sotamiestä, mutta ainoastaan vartiomiehet tähyilivät pimeään ja myrskyyn.
Kaikki oli valmiina, kun kajahti Mc Glassinin jyrisevä ääni: "Hyökätkää, edestä ja takaa!" Kiljuen mäiskien, pitäen niin suurta melua kuin suinkin taisivat, Amerikan pojat hyökkäsivät esiin. Brittiläiset kokonaan hämmentyivät, vartiomiehet iskettiin maahan, ja loput, luullen Macombin koko armeijan hyökänneen, peräytyivät hetkeksi. Kuului sitten vasarain teräviä iskuja, klikk, klikk, klikk: kuhunkin vänkkireikään hakattiin naula. Tykeistä ei sitten ollut enempää haittaa kuin puupölkyistä. Nopeaan peräytyen, välttääkseen englantilaisten hyökkäyksen, urheat jenkkipojat hyppäsivät alas varustukselta, jonka olivat tehneet tehottomaksi, ja pääsivät omaan leiriinsä menettämättä ainoatakaan joukostaan.
[LXXX.]
Verinen Saranac.
Sir George Prevost ei ollut aikonut vallottaa Plattsburgia ennenkuin Plattsburgin laivasto olisi anastettu. Mutta Mc Glassinin urhotyön moralinen vaikutus oli niin suuri, että se oli paikalla tyhjäksi tehtävä. Hän päättikin vallottaa kaupungin väkirynnäköllä ja arveli sitä kolmen tunnin asiaksi.