Ken tulella koskettaessaan tappuroita ihmettelee, että ne leimahtavat liekkeihin? Entä voisiko kukaan muu kuin haaveilija luulla, että nuori mies parhaissa kasvuvoimissaan ja neitonen, joka juuri on päässyt punastumisikään voisivat joka päivä toisensa tavata ateria-aikoina ja jutteluhetkinä ja vielä edelleenkin olla olevinaan veli ja sisar? Missä vain on Virginia meren ympäröimällä saarella, siellä tulee hänen toveristaan Paul.
"Martta, mnuu miälestän Rolf ja Annette eivä huonost dappel, vai mitää snää siit duumat?"
"Hendrik, oles snääki sokkee myyrän boik", sano Martta. "Mnuu miälest doi naaburtalo olisis aik hyvä, mut Rolf sano: 'Ei, George järvi ei laingast hyvä. Hän dahrois, ett mek kaikk lähretäis sinn Hudsonill."
[LXXXVI.]
Uusi onnen aika.
Marraskuun lähestyessä ja loma-ajan päättyessä Rolf jälleen oli ennallaan. Oli ollut jo pari viikkoa, viikatetta ja kirvestä heiluttaen, talossa apuna monessa kiireellisessä työssä.
He olivat yhdessä kyhänneet kokoon upean uuden navetan, jonka nurkat oli taiten tiiviiksi hakattu, katto tuohella katettu.
Mutta toistakin rakennusta Rolf oli rakentanut yöt ja päivät. Se ei ollut mikään rajamökki, vaan korkea suuri linna, upea ja tilava, täynnään rakkautta ja rakastettuja. Se ei ollut järven rannalla, eikä hänen suosimansa joenkaan rannalla, vaan korkeimpia vuoriakin korkeammalle se kohosi, ja hän rakensi ja rakensi sitä, kunnes kuukausi oli melkein loppuun kulunut. Vasta sitten hän uskalsi pyytää apua, ja Annette lupasi auttaa häntä rakennuksen valmistamisessa.
Niin, George järvi oli nälkätalojen maata. Ja se oli syrjässä liikeväyliltäkin. Se ei ollut Champlain eikä Hudsonkaan. Hendrik, joka kymmenen vuotta uurastettuaan hädin töin tuli toimeen, saatiin helposti muuttamaan mieltään. Seuraavana kesänä he päättivät lähteä hakemaan uutta talon paikkaa. Mutta nyt kulki matka ensin takaisin Plattsburgiin.
Marraskuun 1 p:nä Rolf ja Kuonab jälleen ilmottivat itsensä kenraali Macombille. Työtä ei ollut juuri mitään, ei muuta kuin valmistuksia talven varalle. Ei ollut pelkoa siitä, että naapuri enää tulisi pohjoisesta käsin rauhaa häiritsemään. Suurin osa nostoväkeä oli jo laskettu kotiin, ja Rolf ja Kuonabkin saivat Plattsburgiin tullessaan vain kunnialla eron virastaan, sotamitalin lupauksen kumpikin, ja Rolf vielä erikoisen kiitoksen siitä, että oli ollut mukana naulaamassa umpeen brittiläiset tykit.