Rolf alkoi päivänsä siten, että antoi Skookumille niin kuuman kylvyn kuin se suinkin sieti, ja sen päälle vellin. Edellistä koira parka hiukan vinkui ja jälkimäiselle heikosti heilutteli häntäänsä; mutta ilmeisesti se oli parantumisen tiellä.
Uuden pirtin suutiminen ja sammalilla tilkitseminen kiinnitti sitten Rolfin koko huomion. Siihen kului päivä, ja se näytti suurimmalta puuhalta, mitä tässä oli, mutta Rolf oli miettinyt paljon talvea. Connecticutissa oli viisaampien uudisasukkaitten tapana mullata talonsa kylmän ajaksi; Adirondackissa hän tiesi olevan paljoa, paljoa kylmemmän, ja hän päätti sen vuoksi luoda sekä mökin että aitan ympärille niin vahvalta maata kuin suinkin. Ensinnäkin hän tarvitsi hyvän lapion, veisti sen valkoisesta tammesta ja karkaisi terän tulessa paahtaen, ja kun hän oli kaksi päivää kaivanut, niin oli sekä mökki että aitta "silmiään myöten" mullattu tuoreella puhtaalla mullalla.
Sisään kannettu pino uusia kuivia puita kostean sään ajaksi piankin auttoi huomaamaan, kuinka liian pieni mökki oli. Ja nyt oli raskain työ tehty; Rolfilla oli runsaasti aikaa ajatella.
Ken meistä ei muistaisi ensimäisen päivän tunteita yksikseen erämaahan jäätyään! Omavaraisuuden ja jonkinlaisen hillittömyyden tunnetta; sivistyneen ajatuksen päättymistä; täydellistä alkuperäisyyteen palaamista; metsäkansan läheisyyttä; jonkinlaista tuttavallisuuden mielialaa; yhä palaavaa kammon tunnetta kaiken ympärillä olevan sanattoman järkähtymättömyyden vuoksi; ja vapauden itsensä ihanaa, valtaavaa herruuden tunnetta. Semmoiset ajatukset muiden mukana aalloin ajelivat kautta Rolfin mielen, ja kun ensi yö tuli, niin hän tunsi — niin, se hänen täytyi tunnustaa — suurta lohdutusta sen pienen avuttoman koiran seurasta, jonka vuode oli hänen oman vuoteensa vieressä.
Mutta nämä olivat tunnelmia, jotka eivät tule usein; neljässä päivässä ja yössä, jotka hän oli yksin, ne olivat kokonaan menettäneet mahtinsa.
Metsästäjäin sananparsi "pyssyttömästä miehestä, oudoista otuksista" toteutui nyt täsmälleen, kun Kuonab oli ottanut heidän ainoan ampuma-aseensa. Toisena iltana Rolf mökkiin astuessaan — hän nukkui nyt siinä — kävi luomassa viimeisen silmäyksen tähtiin, kun suuri musta haahmo kiiti puunrunkojen välitse hänen ja hohtavan järven välitse; pysähtyi, katsoi häneen, sitten ääneti katosi rantaa pitkin. Oliko kumma, että hän siksi yöksi sulki mökin oven, ja kun hän seuraavana aamuna kävi hiekkasärkkiä tutkimassa, niin näki hän selvästi, ettei yöllinen kulkija ollut ilves eikä kettu, vaan saalista etsivä pantteri.
Kolmantena aamuna hän, lähtiessään ulos varhaiseen hiljaiseen päivänkoittoon, kuuli korskahduksen ja kuusimetsään katsellessaan hämmästyksekseen näki korkeaksi kohottautuneena, patsasmaisena, melkein kummituksen kaltaisena muulinkorvineen ja vedenpaisumuksen aikuisine sarvineen, kookkaan uroshirven.
Rolf ei ollut pelkuri, mutta tuommoinen hirviö ja melkein aivan vieressä pani päänahkan syyhymään. Hän tunsi itsensä niin avuttomaksi ilman minkäänlaista ampuma-asetta. Hän astui pirttiin, otti alas jousensa ja nuolensa, murahti sitten halveksivasti: "Yhhyh, hyvät kyllä pyille ja oraville, mutta pyssy se olla pitää metsässä!" Hän lähti jälleen ulos; siinä seisoi hirvi entisessä paikassa. Nuorukainen hyppäsi muutaman askeleen sitä kohti ja kiljasi; se tuijotti mitään välittämättä. Mutta Rolf tunsi mielenliikutusta ja peräytyi pirttiin. Muistaen sitten tulen voiman hän äkkiä teki lieteen valkean. Paksu savu pöllysi tyveneen ilmaan, laskeutui matalalle, kierteli nauhoina metsikköön, kunnes heikko tuulenhenki kantoi siitä kiemuran hirven luo. Suuret sieraimet joivat sitä siemauksen, joka tartutti kauhun eläimen sieluun, se pyörähti ympäri ja laukkasi parasta kyytiään kohti etäistä suota, eikä sitä sen koommin näkynyt.
Viisi kertaa tuli näinä neljänä päivänä valkohäntähirviä aivan lähelle, käyttäytyen tavalla, ikäänkuin olisivat varsin hyvin tienneet, että tuo nuori ihmisolento oli vaaraton, kerrassaan vailla salaperäisen kaukosurman voimaa.
Kuinka kiihkeästi Rolf nyt toivoi pyssyä. Kuinka elävästi hänelle muistui se hetki, kun hänelle kauppias viime kuussa oli tarjonnut kaunista pyssyä viidestäkolmatta dollarista, jotka olisi saanut maksaa nahkoilla seuraavana kevännä, ja vihaisesti hän moitti itseään, kun ei niin hyvää tilaisuutta ymmärtänyt käyttää. Tällä hetkellä hän päätti päästä pyssyn omistajaksi paikalla, kun tulisi uusi tilaisuus, ja hän päätti pakottaa sen tilaisuuden pian tulemaan.