Heidän eräänä päivänä istuessaan iltatulen ääressä, hän johti puheen äitiinsä — kuinka voimalliset taiat hänellä oli ollut, ja kuinka monet pahat taiat olivat häntä kiusanneet. "Se oli hänelle hyvin paha taika, jos koira nuoli hänen kättään taikka koski hänen ruokaansa. Kerran koira nuoli hänen kättään, ja unikoira näkyi hänelle kolme päivää ennenkuin hän kuoli." Jonkun aikaa vaiettuaan hän lisäsi: "Muutamassa asiassa minä olen samanlainen kuin äitinikin."
Pari päivää myöhemmin Rolf sattui näkemään ystävänsä aitan takana antavan Skookumin nuolla paistinpannun, heidän paistettuaan siinä sarvaan rasvaa. Intianilla ei ollut aavistustakaan siitä, että Rolf oli näkemässä, eikä hän koskaan saanut sitä kuulla.
Mutta samana yönä nuorukainen puolenyön jälkeen nousi hiljaa, sytytti männyn päreen, hieroi vähän nokea kummankin silmänsä ympäri mustiksi renkaiksi, jotta näyttäisi kauhistuneemmalta. Sitten hän rupesi hakkaamaan Kuonabin rumpua, laulaen:
"Paha henki luovu,
Koirankuono kaikkoo."
Kuonab nousi hämmästyneenä istumaan. Rolf ei ollut huomaavinaankaan vaan jatkoi, täristeli rumpua, lauloi ja tuijotti ylöspäin tyhjään avaruuteen. Muutaman minutin päästä Skookum raapi ja vinkui aitan ovella. Rolf nousi, otti puukkonsa, leikkasi tukon karvoja Skookumin niskasta ja poltti ne pärevalkeassa, jatkaen sitten kamalan juhlallisena lauluaan:
"Paha henki luovu,
Koirankuono kaikkoo."
Vihdoin hän kääntyi ja ollen vasta nyt huomaavinaan Kuonabin katselevan, sanoi:
"Unikoira tuli minun luokseni. Minusta näytti kuin se olisi nuollut mökin takana sarvaanrasvaa paistinpannusta. Se nauroi, sillä se tiesi tekevänsä minulle pahan taian. Minä koetan karkottaa sen, ettei se voi tehdä minulle pahaa. Minä en tiedä. Minä olen samanlainen kuin äitinikin. Hän oli sangen viisas, mutta hän sen jälkeen kuoli."
Kuonab nyt nousi, leikkasi Skookumista vielä enemmän karvoja, lisäsi hyppysellisen tupakkaa, sytytti palamaan ja lauloi palavien karvain ja tupakan kitkerässä hajussa voimallisimman runonsa pahan taian rikkoakseen; ja Rolf mielessään nauraen ja makeaan uneen vaipuen tiesi, että taistelu oli voitettu. Hän tiesi, ettei hänen ystävänsä enää milloinkaan, ei milloinkaan antaisi Skookumille padannuolijan, astiain pesijän taikka pyyhkijän korkeata ja pyhää tointa.