"Sitä me juuri etsimmekin, sinä ansavaras, sinä rosvo. Me olemme täällä ensinkin ansojamme perimässä ja toiseksi sanoaksemme sinulle tämän: Ensi kerran kun tulet ansajuonellemme, saavat korpit ruokaa. Etkö luule minun noita tuntevan?" ja intiani osotti suuria pitkäkantaisia lumikenkiä, joista oikeanjalan kenkä oli nauhalla paikattu. "Katsos tätä sinistä langanpätkää", ja intiani näytti sen olevan sinisestä vyöstä, joka riippui seinällä naulassa.
"Niin, ne ovat Bill Hawkinsin; viiden minutin kuluttua hän on täällä."
Intiani teki halveksivan liikkeen; kääntyen sitten Rolfin puoleen sanoi hän: "Etsi sinä ansojamme." Rolf etsi tarkkaan sekä majan että sen vieressä olevan vajan. Hän löysikin muutamia ansoja, mutta niissä ei ollut heidän merkkiään, eivätkä ne olleet samanlaista tekoakaan.
"Parempi metsästää akalle ja lapselle", vihotteli Hoag, joka joutui aivan ymmälleen siitä että Rolf ilmeisestikin oli valkonahkainen.
Mutta kaikki etsiminen oli turha. Hoag joko ei ollut varastanut heidän ansojaan, taikka oli kätkenyt ne muualle. Ainoat suuret raudat, mitä he löysivät, olivat suurinta kokoa, kahdet karhun raudat.
Hoagin haukkumiset lakkasivat äkkiä, kun uhattiin usuttaa Skookum hänen sääriensä kimppuun, ja hän näytti sitten semmoiselta matelevalta hylyltä, että vieraat päättivät päästää hänet tällä kertaa varotuksella.
Intiani otti ansavarkaan pyssyn, ampui sen pihalla tyhjäksi, välittämättä vähääkään siitä, kuulivatko sen Hoagin toverit. Hän tiesi, ettei niitä ollutkaan. Muuttaen sitten mieltään hän sanoi: "Ugh! löydät pyssysi puolen mailin päästä jäljiltämme. Mutta elä tule sen kauemmaksi, eläkä enää toista kertaa tuo noitten lumikenkien jälkiä vedenjakajan toiselle puolelle: korpit ovat siellä kovin nälissään."
Skookum mielipahakseen kutsuttiin pois, ja kantaen erämiehen pyssyä jonkun matkaa he jättivät sen pensaaseen ja lähtivät omille mailleen.