Työlästyminen paremminkin kuin pelko sai pantterin nousemaan matalaan puuhun, Skookumin juurella ärhennellessä ja polkiessa kovan koirapolun yltyleensä sen ympärille. Erämiehet lähestyivät nyt sangen varovaisesti, karttaen äänen synnyttämistä, ja pysytellen näkymättömissä. Pantteri oli kokonaan kiintynyt ihmettelemään tuon koiran hämmästyttävää röyhkeyttä, kun Kuonab levollisesti lähestyi, tuki pyssynsä puuta vastaan ja ampui. Savu hälveni, näyttääkseen pantterin selällään makaamassa, jalat suonenvedon tapaisesti ilmassa häälyen, ja Skookumin urhoollisesti sitä hännästä kiskomassa.
"Minun pantterini", se näytti sanovan; "mitähän te saisitte aikaan ilman minua?"
Pantteri hirvitarhassa on melkein kuin susi lammaskarsinassa. Se olisi luultavasti samana talvena lopettanut kaikki hirvet, vaikka niitä olisi ollut kymmenen kertaa enemmän kuin se ravinnokseen tarvitsi; sen surma oli onnen potkaus sekä erämiehille että valkohäntähirville, ja sen komeasta nahkasta saatiin jalo voitonmerkki, joka myöhempinä aikoina pääsi odottamattomiin kunnian paikkoihin.
[XLIII.]
Sunnuntai salolla.
Rolf noudatti vielä sunnuntaitapoja, ja Kuonabkin oli tavallaan niihin yhtynyt. Punainen mies, kumma kyllä, osotti paljoa enemmän suvaitsevaisuutta valkoisen miehen uskonnollisia käsityksiä kohtaan kuin valkoinen mies punaisen.
Kun Kuonab lauloi auringolle ja hengelle, tai kun hän poltti hyppysellisen tupakkaa tai eläinten kuonokarvoja, niin ne Rolfin mielestä olivat vain viattomia, joutavia temppuja. Jos hän olisi niille antanut toiset nimet, sanonut niitä hymneiksi ja suitsutukseksi, niin Rolf luultavasti olisi paljoa helpommin pitänyt niitä arvossa. Hän oli unhottanut äitinsä opetuksen: "Jos joku tekee työn vilpittömässä mielessä ja luulee sillä Jumalaa palvelevansa, niin hän palvelee Jumalaa." Häntä loukkasi, kun Kuonab sunnuntaisin käytti kirvestä tai pyssyä, ja intiani taas, huomatessaan, että semmoinen teko oli Rolfille pahaa taikaa, siitä melkein kokonaan luopui. Mutta Rolf ei vielä ollut oppinut kunnioittamaan niitä punaisia rihmoja, joita intiani ripusti sarvaan kalloon, vaikka hän tulikin älyämään, että ne oli jätettävä rauhaan, jos mieli majassa sovun säilyä.
Sunnuntaista oli tullut lepopäivä, ja Kuonab teki siitä myös runon ja muistojen päivän.
Eräänä sunnuntaina he istuivat mökissään valkean ääressä, nauttien tulesta, kun myrsky raastoi ovea ja akkunaa. Valkojalkainen hiiri, muuan aitassa asuvasta perheestä, paraillaan kokeili kuinka lähelle se voisi lähestyä Skookumin kuonoa kiinni joutumatta, ja Rolf katseli sitä. Kuonab nojasi taapäin sarvaannahkakimppua vastaan, piippu suussa, pää nahkakimpulla ja kädet ristissä niskan takana.
Vallitsi tyytyväisyyden ja veljellisen tunteen henkäys; ilta oli vasta alulla, kun Rolf rikkoi äänettömyyden: