Majavan nahka oli arvokkaampi kuin ilveksen, mutta luonnontutkija on voimallinen useimmissa metsästäjissä, ja heitä huvitti nähdä, miten tässä kävisi.
Ilves näytti vajonneen maan sisään, se katosi kokonaan näkyvistä paikalla kun huomasi saaliin mahdollisuutta edessä päin. Sitten alkoi hiipiminen. Erämiehet näkivät sen vilaukselta, kun se kulki lumessa olevan pälven poikki. Se ei ryömiessään näyttänyt neljää tuumaa korkeammalta. Kaatuneista puista, mättäistä, pensaista ja oksista se sai riittävästi suojaa, kunnes sen viikset tulivat näkyviin eräästä pensaasta viidentoista jalan päässä majavasta.
Skookumille tämä kaikki oli tuskallisen kiihottavaa, sillä vaikkei se voinutkaan nähdä, niin tuntui sen nenään kuitenkin moniaita sangen kiihottavia lehahduksia, ja se ponnisteli eteenpäin tilaisuuksiaan parantaakseen. Tämän hiljaisen taistelun ääni kantoi majavan korvaan. Se herkesi työstä, kääntyi ympäri ja pakeni sulaa kohti. Ilves karkasi väijytyksestään, tarttui majavan selkään ja piti kiinni; mutta majava oli kahta vertaa raskaampi kuin ilves, törmä oli jyrkkä ja liukas, taistelevat eläimet vyöryivät alamäkeä, yhä lähemmäksi ja lähemmäksi sulaa. Sitten aivan sen reunalle päästyään majava hyökkäsi koko voimallaan ja humahti veteen, ilves selässään kiinni. Ne katosivat heti ja molemmat metsämiehet hyökkäsivät paikalle, toivoen niiden pian nousevan pinnalle ja joutuvan heidän helpoksi saaliikseen; mutta ne eivät nousseetkaan. Vihdoin kävi ilmeiseksi, että ne molemmat olivat menneet jään alle, sillä vedessä majava oli voimallisempi.
Viiden minutin kuluttua oli varma, että ilves oli saanut surman. Kuonab leikkasi karahkan ja teki haran; sillä hän pisteli jään alle eri suuntiin, kunnes hän lopulta tunsi jotain pehmeää. Tapparalla hakattiin sen paikan päälle reikä ja siitä vedettiin ilveksen ruumis jäälle. Majava tietysti meni menojaan eikä tainnut olla millänsäkään.
Sillä aikaa kun Kuonab nylki saalista, kiersi Rolf lampea ja palasi pian juosten kertomaan ihmeellisestä tapauksesta.
Eräästä toisesta sulansilmästä oli tullut ulos majava, kulkenut parikymmentä askelta kummulle, johon se oli hajuaan jättänyt, mennyt sitten upeitten puitten ohi suuren poppelin eli haavan luo, joka on sen paras ruokapuu. Suurella taidolla se oli ruvennut sitä kaatamaan, mutta jostain syystä, ehkä sen vuoksi, että se oli yksin, oli eläin erehtynyt laskuissaan, ja kun puu oli romahtanut kumoon, oli se kaatunut majavan selän poikki, tappanut kaatomiehen ja seivästänyt sen maahan kiinni.
Erämiehet vierittivät pois puun ja pelastivat nahkan, ja niinpä he lähtivät lammelta rikkaampina kuin olivat luulleetkaan.
Seuraavana iltana, tullessaan puolimatkan-majalleen, he olivat saaneet parhaan saaliin, mitä olivat tältä juonelta saaneet aina siitä muistettavasta päivästä saakka, jolloin olivat saaneet kuusi majavaa.
Aamu valkeni selkeänä ja kirkkaana. Aamiaista syödessään he huomasivat merkillisen korppien kokouksen kaukana pohjan puolessa, kauempana etäisimpiäkin seutuja, joissa he olivat käyneet. Ainakin pari-kolmekymmentä lintua kierteli suuria kehiä korkealla erään paikan päällä, päästäen tuon tuostakin syviä sointuvia raksutuksia. Joskus aina joku korppi sukelsi alas näkymättömiin.
"Miksi ne tuolla tavalla ilmassa lentelevät?"