Rolf levitti takkinsa. Intiani teki tulen. Viidentoista minutin kuluttua he valoivat kuumaa teetä uhrin huulien väliin. Heidän sitä paraillaan tehdessään korahti hänen heikontuneesta kurkustaan jälleen sama pitkä, heikko vaikerrus.
Sää oli nyt leutoa. Vanki ei oikeastaan ollut paleltunut, turtunut vain ja kiduttunut. Lämmintä, kuumaa teetä, ystävällistä hieromista, ja hän hiukan virkosi.
Ensin he luulivat hänen tekevän kuolemaa, mutta tunnin kuluttua hän oli sen verran vironnut, että saattoi puhua. Heikolla äänellä ja katkonaisin lausein hän kertoi seikkailunsa:
"Ee—e m-m-m... Eilen — ei; kaksi tai kolme päivää takaperin — m-m-m-m-m — en muista — minä — kiersin ansajuontani — karhunrautojani. Ei ollut onnea — m-m-m-m — kyllä, vielä kulaus, ei suinkaan teillä ole viinaa — eikö? — m-m-m... Ei yhdessäkään ansassa ollut mitään, ja kun tälle tulin — voih — m-m — minä näin — linnut olivat vieneet syötin, ja liipasin — m-m-m — ja liipasin — niin, näin on parempi —ja liipasin oli paljaana. Niin rupesin sitä peittämään — ke-ket-rillä — ei ollut mitään muuta — m-m-m-m — kallistuin yli — toista puolta kiinnitin — jalka luiskahti — joka paikka on niin iljanteinen — ja — m-m-m-m — minä — kaaduin — polvi koski liipaisimeen — Herra Jumala — kuinka minä kärsin! — m-m-m — ja polvi — ja — k-k-käsi jäivät väliin —." Ääni kuoli kuiskeeseen ja hän vaikeni; hän näytti vaipuvan.
Kuonab nousi häntä pidelläkseen. Sitten Rolfiin katsoen intiani pudisti päätään, ikäänkuin sanoakseen, että loppu oli käsissä; mutta mies raukalla oli erämiehen terve ruumis, ja vaikka se olikin ruhjoutunut ja lopen uupunut, niin toipui hän uudelleen. Hän sai enemmän kuumaa teetä, ja jälleen hän alkoi kuiskutellen:
"Toinen käsi oli vapaa ja — ja — ja — minä ehkä — o — olisin päässyt irti — m-m — mutta ei ollut puristinta — se putosi — minne lie — m-m-m-m.
"Sitten — minä huusin — en — en tiedä — jos kuka kuulisi — se he-helpotti, — kun huusi — m-m-m.
"Tuota — viekää tuota koiraanne — kauemmaksi — tahdotteko — en tiedä — siitä on kuin viikko — kai minä pyörryinkin — m-m-m —huusin — milloin taisin."
Seurasi pitkä äänettömyys. Rolf sanoi: "Taisin kuulla sen eilen illalla, kun olimme majallamme. Ja koirakin kuuli. Siirränkö säärenne toiselle puolelle?"
"M-m-m — kyllä — se olisi parempi — sano, oletko sinä — valkoinen — etkö? Ettehän minua jätä — vaikka — minä olen tehnyt ilkeyttä —m-m-m. Ettekö jätä, ettekö?"