"On — hyvä onkin — katolla — kuules", ja hän nyökkäsi heikosti Rolfille, "anna hänen mennä noutamaan — älä jätä minua — se tappaa minut", ja hän itkeä tihuutti surkeasti itseään sääliessään.
Siispä Kuonab lähti vuorelta alas — jäntevä mies — harppaava haahmo, pilkku sulavassa etäisyydessä.
[XLVI.]
Hoagia hoitamassa.
Punainen mies kulki parissa tunnissa Hoagin majalle ja ryhtyi paikalla vähääkään epäilemättä tai arkailematta sitä perinpohjin tutkimaan. Toboggan oli mökin katolla, niinkuin pitikin, ja semmoisen rentun ahkioksi se oli varsin hyvässä kunnossa.
Orsista riippui nahkamyttyjä, ei kuitenkaan monta, sillä nahkain kerääminen on ison työn takana. Kuonab, niitä epäluuloisesti katsellessaan, ei kovinkaan hämmästynyt tavatessaan seassa menetetyn ilveksen nahkan, jonka helposti tunsi siitä, ettei siinä ollut haavaa ja että karva osasta vielä oli semmoisenaan, miksi se oli likomärkänä oltuaan kuivanut. Toisesta mytystä hän löysi itsensä tappaneen majavan nahkan, sillä siinä oli selässä poikittain tumma juova.
Näädistä hän ei voinut olla varma, mutta hän suuresti epäili, että suurin osa näistä nahkoista oli hänen omista ansoistaan.
Hän sitoi tobogganiin Hoagin peitot ja kiirehti sitten takaisin vuorelle, jonne molemmat toiset olivat jääneet.
Skookum tuli vastaan jo paljoa ennen kun hän oli perillä. Skookum ei viihtynyt Hoagin seurassa.
Rampa oli sillä välin jutellut vapaasti Rolfin kanssa, mutta intianin saapuminen näytti masentavan häntä.