"Poikani", sanoi hän hitaasti ja ystävällisesti, "minä tiedän, että sinä olet puhunut totuuden. Minä uskon joka sanan. Me kaikki tiedämme, että Hoag on häijyin hylky ja suurin valehtelija, mitä on tällä virralla. Hän on, ja on aina ollut kiusankappale. Hän vain lupasi antaa sinulle kanuun ja pyssyn, ja koska hän ei nyt tahdo, niin emme voi sille mitään. Mitä taas tulee teidän rettelöihinne metsässä, niin teitä on kaksi todistamassa yhtä vastaan, ja nahkat ja ansat ovat teidän hallussanne. Saattoipa olla yhtä hyvä, että jätitte loput nahkat metsään, taikka ehkä olisitte saaneet nekin jakaa; pitäkää siis ne ja olkoon asia sillä hyvä. Hankimme teille kanuun, jolla pääsette palaamaan tästä iloisesta pääkaupungista, ja mitä Hoagiin tulee, niin olkaa huoletta; hänen matkainsa päivät ovat päättyneet."
Mies, jolla on kimppu ensi luokan turkisnahkoja, on aina toimeen tuleva mies vaikka missä kaupungissa uudisasutuksen eturintamalla. Kylän virkamies oli kauppiaskin, ja niinpä ruvettiin nyt nahkoja myymään ja tarpeita ostamaan.
Päivä oli melkein loppuun kulunut, ennenkun uusi kanuu oli valittu ja uusin tarpein valmiina. Ukko Sylvannella oli kauppaa tehdessään lempeät, levolliset eleet ja omituinen tapa tehdä leikillisiä huomautuksia, joista olisi voinut luulla, että hän oli kaupoissa "helppo". Mutta tavallisesti kuitenkin lopulta huomattiin, ettei hän suinkaan joutunut tappiolle tapojensa takia, ja kilpailevat kauppiaat mielellään karttoivat yhteentörmäystä sileänaamaisen pitkän Sylvannen kanssa.
Kun kaupat oli tehty — tarkkaan ja täydelleen — niin hän sanoi: "Nyt minä annan teille kummallekin lahjan", sekä pisti sitten kummankin käteen kaksiteräisen linkkuveitsen; ne olivat siihen aikaan aivan uusia kapineita, heistä ihmeitä ja kalliita aarteita, loppumattoman ilon lähteitä; ja vaikka he olisivatkin tienneet, että niitä yhdellä näädännahkalla sai tuopillisen, niin ei se ensinkään olisi vähentänyt eikä häirinnyt heidän mieluisaa yllätystään eikä lapsellista iloaan.
"Parempi, kun jäätte minun luokseni ruualle, pojat, ja lähdette aamulla." He siis liittyivät sahanomistajan lukuisaan aukottomaan perheeseen ja söivät hänen kanssaan illallista. Kun he sen jälkeen istuivat kolmisen tuntia juttelemassa ja tupakoimassa avaralla kuistilla, joka antoi joelle, niin ukko Sylvanne, joka ilmeisesti oli Rolfiin mieltynyt, kertoi heille pitkät jutut kokemuksistaan ja ihmisistä, joitten kanssa hän oli tullut tekemisiin, ja se oli Rolfin mielestä mielenkiintoisin juttu, mitä hän oli milloinkaan kuullut. Aluksi se häntä vain huvitti; vasta vuosien kuluttua nuorukainen tuli älyämään sen vaikutuksesta häneen itseensä, sattuvaisuudesta ja muistoon kiintymyksestä, että Si Sylvannen pakina oli todellista elämänviisautta. Toiset osat siitä eivät näyttäisi hyvältä painettuina; mutta karkeat sanat, kömpelö kielenkäyttö, raakamaiset puheenparret olivat vain se tammiastia, jolla puhtainta, kalleinta elämän vettä ammennettiin pinnalle.
"Luuli hylky saaneensa teidät satimeensa, kun sai teidät tänne Lyons Fallsiin. No niin, Jaakko Hoagille on kaksi paikkaa pahaa; toinen on se, missä häntä ei ollenkaan tunneta ja pidetään sinä miltä hän näyttää; ja toinen on se, missä mies tunnetaan sisältä ja päältä kuin aapiskirja ja on tunnettu kaksikymmentä vuotta, niinkuin täällä meillä. Kykenevä roisto voi näyttää väärää etumusta vuoden taikka ehkä kaksi, mutta kun häntä saa kokea kaksikymmentä vuotta, suuressa ja vähässä, kesät ja talvet, niin tunnusteleepa se tarkoin miehen luonnonlaadun, eikä häneen sitten enää jää monta pimeää kohtaa.
"Eipä siltä, että minä tahtoisin häntä liian kovasti tuomita, sillä en minä voi tietää, mitkä madot hänen sisuksiaan syövät ja tekevät hänet niin kehnoksi. Mutta kyllä hänessä niitä on, ei hän muutoin menettelisi niin tyhmästi. Minun tapani on sanoa, että pitää varoa, ennenkun kenenkään mustaksi tahraa; ja äitini tapana oli varottaa: 'Elä koskaan sano pahaa sanaa, ennenkun olet kysynyt: onko se totta, onko se ystävällistä, onko se tarpeen?' Ja minä sanon sinulle, että kuta vanhemmaksi elän, sitä hitaammin tuomitsen; kun minä olin sinun iälläsi, niin olin kuin teräsansassa hiusliipasin ja aina kukkovarma. Ja sen minä sanon, ettei olekaan sen viisaampaa kuin kuudentoista vanha poika, paitsi ehkä viidentoista vuotias tyttö.
"Saatpa ylipäätään nähdä, poikani, että juuri kun asiat näyttävät pimeimmiltä, niin se on sen merkki, että onni onkin tulossa sinun tietäsi, jos nimittäin pysyt vakaana, olet kylmäverinen ja hyväntahtoinen; jotain sattuu joka kerta, joka tasottaa kaikki. Aina sitä on joku tie, ja luja sydän sen löytää.
"Ole hyvin varma siitä, poikani, ettei sinua ole koskaan rökitetty, ennenkuin itse luulet sen tapahtuneen; ja ellet luule, niin sinua ei voidakaan rökittää.
"Se on juuri sama asia kuin sairaus. Minä olen nähnyt paljon tohtoroimista aikanani, ja minun täytyy uskoa, ettei ole muita sairaita kuin ne, jotka luulevat itseään sairaiksi.