Bingo ei silloin enää ollut minun, mutta yhteistunto ei ollut väliltämme loppunut. Myös seuraava tapaus, jossa Bingo oli osallisena, on kuvaava esimerkki koiran ja ihmisen toveruudesta.
Gordon ja Oliver olivat läheisiä naapureita ja hyviä ystäviä. He tekivät yhteisen metsäkaupan ja hakkasivat sekä vedättivät yhdessä puita koko talven täydessä sovussa. Mutta kevättalvella Oliverin hevonen kuoli. Koettaen hyötyä siitä viimeiseen asti hän vei sen raadon pellolle ja pani siihen myrkkypaloja susien varalta. Mutta tämä oli vaarallista Bingolle, joka eli susien tavalla ja joutui tuon tuostakin susille varattuihin onnettomuuksiin.
Se oli yhtä perso syömään hevosen lihaa kuin sen kesyttömät esi-isätkin. Heti ensimmäisenä yönä se Wrightin oman koiran Curleyn kanssa lähti käymään haaskalla. Bingon tehtävänä näkyi etupäässä olleen pitää tunkeilevat sudet loitolla, mutta Curley ahmi kohtuuttomasti. Jäljistä saattoi päätellä, miten niiden juhla-ateria oli loppunut: kun myrkky alkoi vaikuttaa, syöminen keskeytyi, ja koirat palasivat horjuen ja saaden tuon tuostakin suonenvetokohtauksia. Curley sai heti kotiin päästyään kouristuksen ja kuoli Gordonin jalkoihin kärsittyään hirmuisia tuskia.
"Jos rakastat minua, rakastat koiraani." Selitykset ja puolustelut eivät kelvanneet; ei voinut väittää, että oli tapahtunut vahinko. Bingon ja Oliverin pitkäaikainen viha muistettiin nyt, ja sitä pidettiin viimeksi mainitulle raskauttavana asianhaarana. Metsäkauppaa koskeva sopimus purettiin, ja kaikki ystävälliset suhteet katkesivat. Nyt ei alue ollut kyllin suuri, jotta naapurukset olisivat voineet tulla toimeen rinnakkain, ja kaiken tämän eripuraisuuden oli aiheuttanut Curleyn kuolemankarjunta.
Kului monta kuukautta, ennen kuin Bingo täysin toipui myrkyn vaikutuksesta. Luulimme ettei siitä enää milloinkaan tulisi entistä tomeraa Bingoa. Mutta kevään tullen se alkoi tointua. Kun ruoho rupesi kasvamaan, se virkistyi nopeasti ja oli muutaman viikon perästä taas täysissä voimissaan, kotiväen iloksi ja naapurien harmiksi.
7
Olosuhteet veivät minut kauas Manitobasta. Palatessani vuonna 1886 Bingo oli yhä Wrightin talossa. Luulin sen jo unohtaneet minut kun olin kaksi vuotta ollut poissa, mutta eikö mitä! Eräänä päivänä syystalvella se tuli ryömien kotiin oltuaan poissa pari vuorokautta; se laahasi toisessa jalassaan sudenrautoja ja raskasta pölkkyä, ja jalka oli paleltunut jääpuikoksi. Ei kukaan uskaltanut lähestyä sitä auttaakseen, niin vihainen se oli. Kun sitten minä, nyt vieras, tartuin toisella kädelläni rautoihin ja toisella sen jalkaan, se karkasi heti paikalla hampain kiinni ranteeseeni. Katsomatta siihen minä sanoin:
— Bingo, etkö tunne minua?
Sen hampaat eivät olleet vielä rikkoneet ihoa, ja nyt se heti hellitti kädestäni eikä tehnyt enää vastarintaa, joskin ulisi kovaa, kun raudat irrotettiin. Se tunnusti yhä minut isännäkseen, vaikka oli muuttanut asuinpaikkaa ja vaikka minä olin ollut niin kauan poissa. Ja minusta tuntui myös, että se yhä oli minun koirani.
Bingo kannettiin vasten tahtoaan huoneeseen, ja sen jäätynyt jalka sulatettiin. Lopun talvea se kävi kolmella jalalla. Kaksi varvasta putosi, mutta lämpimien ilmojen palatessa sen terveys ja voimat taas olivat entisellään, eikä siinä ensi silmäyksellä saattanut huomata jälkeäkään tästä ankarasta seikkailusta.