"Ohoh", sanoi mies. "Nainen. Niinpä kyllä, kevätpuoleen ne nousevat pinnalle. Tarvitaan vain hyvin vähän."
Hän tähtäsi keksillä esinettä.
Mustat suortuvat tuolla irtaantuivat.
"Tämäpä ei ole eilispäiväisiä", selitti hän ja koetti uudelleen.
Hän iski kiinni ihan keskelle.
Fuff! kuului esineestä. Se painui kokoon.
"No herra, nyt me saamme hänet."
Hän kääntyi.
Sköldman ei vastannut mitään. Hän makasi kappaleen matkan päässä sieltä tainnoksissa.
Seuraavana päivänä istui Sköldman kalpeana ja hiljaa postikonttorissa ja leimasi postimerkkejä, ja tämä oli hänestä suuri ja ihana elämäntehtävä, ja kärpästensurina tuolla aurinkoisella ikkunanruudulla kuului suloisimmalta soitolta.