Tavatessaan rakensivat he ilmalinnoja, jotka romahtivat kun he vain käänsivät selkänsä toisilleen.
Eräänä päivänä, kun tunturivirta oli vuolainmillaan, tuli Knut suurtilallisen luokse laaksoon.
"Tahdon tyttäresi, Ole?" hän sanoi.
"Ei ihminen aina saa mitä tahtoo!" vastasi Ole ja irvisti leveästi.
"Saapi kyllä, kun vaan lujasti tahtoo."
"Niin, mutta minäpä en tahdo", sanoi Ole. "Anni saa suurtilallisen pojan Otasta. Hän on rikas, hän. Sinä olet vain renki. Ei sinulla ole taloa eikä lehmää."
"Ei, mutta minulla on kaksi vahvaa käsivartta. Suostutko odottamaan,
Ole?"
"Kuinka kauvan?"
Knut mietti.
"Ota lujasti", sanoi Ole. "Se ei maksa mitään."