Istuessaan siinä näytti hän oppilaitaan opettavalta apostolilta. Ensimäinen vaikutus hänestä oli tukkaa, paljon tukkaa, aivan jäänharmaata, pitkää ja vanuksista. Päälaelta valui se sekaisina säikeinä alas ja yhtyi pitkään aaltoilevaan partaan, joka muistutti vanhan kuusen naavaa. Otsa oli matala, kurttuinen kuin maatunut viikuna, nenä leveä ja nuuskainen, suupielet rypyssä ja silmät — niin, silmät olivat apostolin, täynnä suurta rohkeutta, luottamusta ja mielikuvitusta ja kärsimystä.
Hän puhui syvällä, rosoisella, hiukan jäätyneellä äänellä.
Atelierin valossa näyttivät hänen kasvonsa päivällä kylmiltä, kalpeankeltaisilta, kuin ensimäiset sitruunat, mutta varjossa lämpimiltä, tumman vihertäviltä kuin öljymarjat.
Hiukan kiivas keskustelu oli sukeutumassa atelierissä. Hermotautia poteva nainen, joka vuokrasi huoneiston toisille sillä ehdolla, että itse saisi käyttää mallia ilmaiseksi, sanoi:
"Te ette saa käyttää sellaisia sanoja täällä! Minä kiellän teitä siitä!"
Tämä tarkoitti mallia. Ukko oli käyttänyt voimasanaa.
Hän näytti hyvin kummastuneelta.
"Neiti rakas, suokaa minulle anteeksi. Eivät suinkaan sanat mitään tee. En tarkoittanut mitään pahaa."
"Teidän ei tarvitse ollenkaan puhua tässä asiassa. Teidän tulee vain istua mallina ja muuta mitään."
"Anteeksi, neiti. Mutta se oli tuo herra tuolla, joka kysyi minulta mitä minä arvelen."