Hän makasi silmät puoliavoimina ja hengitti raskaasti. Joka hengenvedolla särisi hänen rintansa, ja suutaan hän piti auki, niinkuin ei hän saisi kylliksi ilmaa.
"Emmekö voi tehdä mitään?" kysyi vaimo lääkäriltä.
Hän pudisti päätään. Hän ei jaksanut enään vastata samaan kysymykseen. Hän oli väsynyt ja ylen harmissaan siitä, että myrsky esti häntä mannermaalle pääsemästä, ja varmaankin sadannen kerran tuomitsi hän hyvää sydäntään, joka oli vietellyt häntä lähtemään papin sairasvuoteelle. Hän haukotteli, nousi ja läksi viereiseen huoneeseen nukkumaan. Ehkäpä ukko eläisi yön yli.
Pappi liikahti.
"Iivari", kysyi vaimo ja kumartui hänen puoleensa.
Sairas sai yskänkohtauksen.
"Minusta ei varmaankaan ole paljoksi mihinkään nyt", hän sanoi.
"Koputetaanko?"
Vaimo pyyhki silmiään.
"Sytytä kynttilä — lamppu myöskin. Täällä on niin pimeätä." Hän rypisti otsansa.
"Missä lapset ovat?" kysyi hän.