Häntä alkoi hiottaa. Hän asetti matkalaukun kadulle ja riisui päällystakkinsa. Kenenkähän puisto tuo oli? Ihmettä, että kellään oli varaa sellaista pitää. Kun tontit olivat niin kalliit. Varmaankin oli se jokin kreivi, joka asui tuossa suuressa talossa keskellä puistoa tai ehkäpä maaherra. Se kyllä sopisi.
Hän kysyi poliisilta Brahenkatua. Seuraava katu!
Hyvä. Mutta missä olivat ihmiset?
Miksi rakennettiin niin julman leveitä katuja, kun ei kukaan niillä liikkunut?
36!
Sepä kaunis talo! Portti oli kiinni. Hän ravisteli sitä. Huiviin puettu tyttö, joka kiirehti ohitse, kori toisessa ja kerma-astia toisessa kädessä, sanoi:
"Pitää soittaa."
Rosberg meni portaita ylös. Kuinka siellä oli koreata. Kaidepuut mahonkia ja ovissa himmeäksi hiottuja lasikoristeita.
Elli Rosberg, luki hän kilvestä.
Hän painoi nappia.