"Teilläpä on hienoa, teillä", sanoi isä.
"No niin, ne ovat vain vanhoja tavaroita. Mutta syksyllä aijomme ostaa uudet. Meillä täytyy olla suurempi asunto. Signe ja Klara tarvitsevat kumpikin oman huoneensa."
Lautamies rykäsi. Eräs kysymys pyrki esille, mutta hän ei uskaltanut. Hän hiukan aristeli Elliä. Tyttö oli niin muuttunut. Hiukset törröttivät kuin hatunreunus pään ympärillä ja silmiin oli ilmestynyt väsynyt ilme, jota ei ennen niissä ollut.
Elli taputti häntä polvelle, hänen siinä ääneti istuessaan, ja silloin näki hän, että tytöllä oli kaksi kiiltokivistä sormusta.
Silloin ei hän enään voinut hillitä itseänsä.
"Entä konditoria? Mihin aikaan alotatte siellä?"
"Konditoria?" Elli nauroi. "Minä olen vapaa tänään ja siskojen ei tarvitse mennä sinne ennenkuin kello kaksitoista."
Lautamies katseli häntä. Elli nyökkäsi iloisesti.
Sitten yskähti isä jälleen.
Hän ei ymmärtänyt niin mitään. Hän oli vallan pyörällä päästään.