Aivan odottamatta alkoi eräitä muistoja johtua mieleen.

Tytönletukka oli eräänä aamuna ripustanut piiloon jotakin ihmeellistä, kun lautamiehen piti mennä ulos kävelemään, tyttärien vielä nukkuessa. Hohoo! Siinä oli ollut jotain kiiltävää. Se oli tietystikin ollut sotilastakki.

Lautamies hymähteli. Luutnantti vai kapteeni?

Hänen tyttärensä!

Ja eräänä toisena yönä oli hän kuullut, kuinka jotkut tirskuivat ja juttelivat ruokasalissa.

Lautamies pysähtyi äkkiä.

Hän näki ihmiset ja puodit ja lyhdyt, kuuli ajoneuvojen räminän ja raitiovaunujen kolinat ja sitten hän sylkäsi.

Pastori siellä kotona oli siis kuitenkin oikeassa. Synti ja vaara väijyi kaikkialla kaupungissa.

Oh, hän kyllä lukisi heille lakia, vaikka sitten pitäisi istua valveilla koko yö ja odotella heitä. Ja sitten matkustaisi hän tilalleen takaisin, syömään hapanta leipää ja silliä.

Lautamies istui salissa ja odotti. Katu oli pimeä ja autio, jokunen lyhty vain paloi siellä ja täällä. Toisinaan meni joku ohitse ja lauloi ja hihkasi. Askeleet kuuluivat selvästi.