Hän kuuli portin paukahtavan kiinni. Etehisen ovi avattiin. Kuului kuiskeita etehisestä.
Hän odotti hiljaa kuin huuhkain salin pimeässä.
Joku läheni ja tarttui salin oveen. Tulitukkua raapaistiin.
Se oli Elli.
"Mitä täällä teet?" Hän sytytti lampun, veti hansikkaat käsistään ja istuutui. Hänen kasvonsa olivat tuhkanharmaat.
"Odotatko meitä?"
Lautamies viivytti vastausta. Hänen rohkeutensa alkoi kadota, kun hän näki miten kuollakseen väsyneenä tyttö pöytään nojausi. Synti ja vaarat eivät nyt näyttäneetkään hänestä niin todennäköisiltä kuin ennen, kun hän istui yksin pimeässä ja opetteli nuhdesaarnaa pahantapaisia lapsia varten. Hän alkoi ymmärtää, että Salignac-juoma ostettiin kalliimmasti, kun mitä oli luullut. Ellin silmät olivat tupakan sauhusta punaiset ja huulet kalpeat. Ja hänen vasen kätensä, joka piteli päätä hänen siinä istuessaan ja katsellessaan isäänsä, vapisi väsymyksestä.
"Olen nähnyt konditorian", sanoi lautamies työläästi.
Tyttö kumartui hänen puoleensa. Katse kävi hetkiseksi terävän tutkivaksi, sitten vetäysi suu puoliksi tuskaiseen hymyyn. Hän meni ruokakaapille, avasi laatikon ja otti esille kokoonkäärityn sanomalehden. Hän avasi sen ja pani sen levälleen pöydälle.
"Tule tänne", sanoi hän.